Vuosi 2015

Yleisluistelijoiden SM- kilpailut 19.-20.12.2015

 

Yleisluistelun SM-kilpailut luisteltiin Helsingissä 19.-20.12.2015 Oulunkylän tekojääradalla.

Tällä kertaa vain naiset toivat mitaleja Poriin. PoPy:n naisten joukkue luisteli hopeaa joukkueluistelun SM- kilpailussa, joukkueella Anu Humisto, Tilda-Sofiia Oras ja Laura Kivioja.
Miesten joukkue luisteli neljänneksi, joukkueella Kimmo Kivioja, Kaj Humisto ja Eemil-Oskar Oras.

Myös 3000 metrin matkakohtaisissa SM- kilpailuissa Anu Humisto luisteli pronssia. Anu onnistui aika hyvin myös 1500 metrin luistelussa, tasaisilla kierrosajoilla jääden aktiiviaikojen ennätyksestään vain 2,98 sekuntia.

Laura Kivioja paranteli ennätystään 2,20 sekuntia1500 metrillä ja luisteli mallikkaasti myös 3000 metriä ensimmäisen kerran.

Eemil-Oskar Oras paransi 1000 metrin ennätystään 1,57 sekunnilla ja 1500 metrin ennätystään peräti 4,38 sekuntia. Lisäksi Eemil-Oskar luisteli ensimmäisen kerran 5000 metrin matkan.

Kimmo Kivioja paranteli 1500 metrin ennätystään 0,2 sekunnilla.

Yleisluistelun SM- kilpailujen sijoitukset olivat naisissa Anu 4. Laura 6. ja Tilda-Sofiia 8. sekä miehissä Kimmo 9. ja Eemil-Oskar 11. Kaj jätti 5000 metriä luistelematta eikä saanut tulosta.

Tulokset:
SM-yleisluistelijat 2016 M tulokset.pdf
SM-yleisluistelijat 2016 N tulokset.pdf
SM-yleisluistelijat 2016 Matkakohtaiset tulokset.pdf
SM-yleisluistelijat joukkuekilpailu 2016 M N.pdf

 

PoPy:n joukkue
Mastereiden sprintti-SM ja Porin kansalliset kilpailut 12.12.2015

 

Loistavat olosuhteet ja kenttähoitajien höyläämä hyvä jää vauhditti n. kahdeksaakymmentä pikaluistelijaa hyviin tuloksiin.

Harjavallan Työväen luistelijoista (HTU) G-pojissa Alvari Rosendahl ja F-työissä Hertta Rosendahl luistelivat sarjojensa voittoon. D-tytöissä Sanni Rosendahl sijoittui viidenneksi. Porin Pyrinnön luistelijoista G-pojissa Nuutti Palonen ja E-tytöissä Aino-Emilia Gren sijoittuivat toiseksi. E-pojissa Juuso Vuoli oli kuudes ja Ilmo Haikonen yhdeksäs. D-tytöissä voittoon luisteli Laura Kivioja ja Elma Setälä oli neljäs. B-pojissa Eemil-Oskar Oras luisteli hienosti jaetulle kolmannelle sijalle.
Master Sprintti-SM kilpailussa Naisissa voittoon luisteli Annakaisa Kivioja. 

Massastartin yhteislähtökisassa Naisissa (10.kierrosta) Annakaisa Kivioja oli kolmas ja Miehissä (15.kierrosta) Kimmo Kivioja oli viides ja Eemil-Oskar Oras seitsemäs.
Kotimaan kilpailukausi jatkuu viikonpäästä yleisluistelun SM-kisoilla Helsingissä.

Kilpailun tulokset

 

Juhani Järvisen muistokilpailu 28.11.

 

Satakunnan pikaluistelijat avasivat mainiosti kilpailukautensa tuulisista olosuhteista huolimatta. Kilpailut luisteltiin kahden matkan yhteispistekilpailuna.
Harjavallan Työväen Luistelijoista (HTU) Alvari Rosendahl oli E-pojissa viides, E-tytöissä Hertta Rosendahl oli kolmas ja D-tytöissä Sanni Rosendahlin sijoitus oli neljäs.
Porin Pyrinnön luistelijoista voittoon luistelivat D-tytöissä Laura Kivioja ja Naisissa Annakaisa Kivioja. B-tytöissä Tilda-Sofia Oras luisteli hienosti kolmanneksi ja niinikään ennätyksiiän roimasti parantaen Eeemil-Oskar Oras oli B-poikien kovatasoisessa kilpailussa kolmas. Miehissä Kimmo Kivioja sijoittui toiseksi.
Kotimaan pikaluistelukausi jatkuu kahden viikon päästä Porin Kansallisilla Kilpailuilla.

Kilpailun tulokset

 

Viikonloppuleiri jäällä 20. - 22.11.

 

Porin Pyrintö järjestää viikonloppuna jääleirin Porin tekojääradalla.

Jääharjoitusajat:

pe klo 17.00 - 18.00 (Karhuhalli käytössä klo 19 saakka), pukukopit 3 & 4.

la klo 8.00 - 9.00 ja 18.00 - 19.30, pukukopit 3 & 4

su klo 20.00 - 21.00, pukukoppi 3.

 

Tervetuloa jäälle kaikki pikaluistelun ystävät! 

 

Maanantaitreeneissä  16.11.2015

 

Maanantaitreenien tunnelmia...

 

 

 

Jääleiri Saksan Inzell  7.-14.10.2015

 

Laura ja Annakaisa sekä Kimmo Kivioja vahvistettunan Janette Ruotsalaisella leireili Inzellissä jääleirin merkeissä.

 

Leiriläiset pääsivät seuraamaan eri maiden huippuluistelijoiden harjoitteluja sekä seuraamaan paikan päällä myös hallikisoja.

 

PoPyn luistelijat osallistuivat Sveitsin nuorten Talent-ryhmän treeneihin. Ryhmän valmentajalta Timo Järviseltä luistelijat saivatkin hyviä vinkkejä tuleviin omiin harjoituksiin.

 

Harjoituskertoja viikkoon mahtui yhteensä kaksitoista. Jääharjoittelua, kuivaluistelua ja nopeus / voimaharjoituksia.

 

Leirin vetäjän Kimmo Kiviojan mielestä leirin anti oli onnistunut ja tosi motivoiva tulevaan kauteen.

 

Seuraava ulkomaan leiri PoPy:n luistelijoilla on jo suunnitteilla, 2-8.1.2016 Berliinissä.

 

 

 

Janette Ruotsalaisen luisteluasennon "tunnustelua"
Valmentajat Timo Järvinen ja Tuomas Nieminen
Laura ja Janette Elina Riskun kanssa
Leiriläiset "vapaalla", mutta hallissa
Leiriläiset jäällä
Luistelujaoston vuosikokous su 25.10.2015


Luistelujaoston vuosikokous pidetään sunnuntaina 25.10.2015 klo 17 alkaen Porin Pyrinnön toimistolla (Valtakatu 10). Kokouksessa käsitellään mm. toimintasuunnitelma ja talousarvio. Kahvitarjoilu.


TERVETULOA kokoukseen kaikki luistelujaoston jäsenet!

Spinning & kuntopiiri treenit alkaa ma 12.10.2015

 

Luistelijoiden spinning & kuntopiiri treenit aloitetaan Vanhakoiviston salilla Kuntokeskuksessa maanantaisin klo 18.00 - 19.30 12.10.2015 alkaen.

Treenit aloitetaan spinningillä ja jatketaan "voimakuntopiiriillä" sekä päätetään spinningillä.

Piia Ylinen vetää treenit. Osallistujat keskenään maksavat ohjauksen ja salivuokran paikanpäällä vetäjälle. 

Lisätietoja Kimmo Kivioja 040 - 868 5131

Kuntokeskus
Sampsantie 8, 28360 Pori

 

 

Karhuhallin "jumpat" alkaa pyöriä to 8.10.2015

 

Kaikki mukaan Karhuhallin "jumppa treeneihin"!

Myös kaikki pikkuratalaiset ja vanhemmat yhdessä jumppaamaan.

Ensimmäinen yhteinen kokoontuminen torstaina 29.10 Karhuhallin kaupungin puoleisessa päätyssä klo. 18.00

lkka Jussila vetää harjoitukset.

Lisätietoja Ilkka Jussila 040 - 571 9061

Katso myös Karhuhallin muut vuorot.

 

 

Jäätreenejä harjoitushallissa su 11.10.2015 alkaen

 

Jääharjoituksia on harjoitushallissa 11.10. alkaen neljänä sunnuntaina klo 9-10, jolloin pääsee hakemaan tuntumaa jäähän ja kokeilemaan, miten hyvin luistelutekniikka on kesätreenien jälkeen hallussa. Muista ottaa kypärä mukaan - esim. pyöräilykypärä soveltuu mainiosti.

Harjoitushallin jäätreenit

11.10. klo 9-10

18.10. klo 9-10

25.10. klo 9-10

1.11. klo 9-10

 

 

SLL:n minileiri Porissa 26.-27.9.2015

 

Luisteluliiton seurakehittäjä Carolien Hunneman veti pienen minileirin Porissa Porilaisille luistelijoille.

Lauantaina 26.9. Karhuhallissa pidettiin voimantuottoharjoitus Ison radan luistelijoille.

Sunnuntain aamutreeneissä Stadionilla vuorossa oli portaat ja loikat ym... myös pienemmille luistelijoille. Sunnuntain päivätreeneissä jatkettiin Stadionilla kuivaluistelulla ja köysillä.

Tästä on hyvä jatkaa Lokakuussa Karhuhallissa kuntopiiri / luistelujumpalla.
Lisäinfoa tulossa lähiaikoina, KimmO kivioja +358 408685131

 

 

Treeneissä ke 9.9.2015 

 

Vesa Rosendahlin keskiviikko treeneissä Harjavallassa.


 

 

 

Inzell kesäleri 17.-26.7.2015

 

Tiukkaa harjoittelua kesäleirillä.....monilajiharjoituksia, voimatreenejä ja tietenkin luistelua.

Leirin päätöksenä kesäcupin kisat hallissa...sprinttimatkat.

Päästin myös harjoittelemaan Sveitsin nuorten ryhmän kanssa, jonka vetäjänä oli leirillä Timo Järvinen.

Kilpailujen tulokset

 

 

 

Luistelukauden päätöstilaisuus to 9.4.2015 

 

Torstaina 9.4.2015 klo 18.00 vietetään luistelukauden 2014/2015 päätösjuhlaa.
Paikkana on Hakkiluoto Porin Viasvedellä osoitteessa Hakkiluodontie 10.

Ilmoittautumiset tämän linkin kautta
 

 

 

Kauden 2014/2015 Nuoriso Cup ja Juniori Cup päätökseen 6.4.2015 

 

Kauden 2014/2015 Nuoriso ja Juniori Cupit luisteltiin päätökseen jo Valkeakosken kansallisissa kilpailuissa 7.2.2015. Porin Pyrinnön nuoret olivat Cupeissa hyvin edustettuina.

 

Juniori Cupin voiton vei Eemil-Oskar Oras 70 pisteellä ennen toiseksi tullutta kaksoissisartaan Tilda-Sofiia Orasta, jolla oli 51 pistettä.

Juniori Cupin tulokset

 

Nuoriso Cupin tyttöjen sarjassa Laura Kivioja sijoittui 70 pisteellä toiseksi jääden Sini Sirolle kolme pistettä. Janette Ruotsalainen sijoittui 8. sijalle (33 pistettä) ja Elma Setälä 9. sijalle (32 pistettä).

Tyttöjen Nuoriso Cupin tulokset

 

Nuoriso Cupin poikien sarjassa Jeremy Rouvalin ja Taavi Tervevuoren sijoitus oli 26. 8 pisteellä.

Poikien Nuoriso Cupin tulokset

 

 

Short Track SM kilpailut la 28.3.2015 

 

Lauantaina 28.3.2015 luisteltiin short tracin SM mitaleista Lohjan Kisakalliossa.
Porin Pyrintö oli mukana kolmihenkisellä joukkueella, Anu ja Kaj Humisto sekä Taneli Kerola.

Mitaleita oli jaossa 500 metrillä, 1000 metrillä ja viestissä.

 

Anu Humisto vei 500 ja 1000 metrin Naisten sarjan SM mestaruudet ja luisteli molemmilla matkoilla uudet ennätyksensä. Uudet ennätykset ovat samalla myös uusia Suomen Ennätyksiä. Uudet ennätykset kirjataan nyt 500m 57,18 ja 1000m 1.57,34.

Niin ikään Kaj Humisto 500 ja 1000 metrin Miesten sarjan mestaruudet.

 

Taneli Kerola luisteli 500 ja 1000 metrillä uudet ennätyksensä ja sijoittui 500 metrillä neljänneksi sekä 1000 metrillä viidenneksi.

 

Viestikilpailussa Porin Pyrintö vei SM mestaruuden joukkueella Taneli Kerola, Anu Humisto ja Kaj Humisto.

 

1000m tulokset

500m ja viestin tulokset

Hokkarikisan tulokset

500m finaali

1000m alkuerät

1000m finaali

 

 

 

Miehet 500 ja 1000 metrin palkinnonjaossa
Naiset 500 metrin palkinnonjaossa
Naiset 1000 metrin palkinnonjaossa

SPRINTTEREIDEN SM-KILPAILUT & MATKAKOHTAISET SM-KILPAILUT, NUORTEN MATKAKOHTAISET SM-KILPAILUT JA SEASON CLOSING RACE (MATKAKOHTAISET ENNÄTYSKOKEET) 13.-15.3.2015

 

Viikonloppuna 13.-15.3.2015 luisteltiin kolmipäiväisissä kilpailuissa SM-Sprinttereiden tittelistä ja matkakohtaisista SM mitaleista sekä ennätyskilpailuissa omista ennätyksustä.

Porin Pyrintön luistelijat osallistuivat SM-kisoihin kuudenhengen joukkueella.
Perjantaina ja lauantaina kilpailtiin sprinttereiden SM kilpailut 500m ja 1000m yhteispistekilpailut.
Miesten sarjassa Kimmo Kiviojan sijoius oli 14. sija ja Eemil-Oskar Oraksen 16. sija. Naisten sarjassa Annakaisa Kiviojan sijoitus oli 6. sija, Tilda-Sofiia Oraksen 12. sija, Laura Kiviojan 14. sija ja Janette Ruotsalaisen 16. sija.

Perjantaina luisteltu 1000 metriä oli samalla matkakohtainen SM kilpailu, jossa Tytöt C sarjassa Laura Kivioja luisteli SM pronssia vaikka hänen oma sarjansa on ensi kaudellakin vielä TD sarja.

SM Spinttikilpailun ja matkakohtaisen 1000 metrin tulokset

 

Matkakohtainen 500 metrin SM kilpailu ratkaistiin perjantaina ja lauantaina luisteltujen 500 metrin yhteispistekilpailuna, jossa niin ikään Laura Kivioja luisteli SM pronssia Tytöt C sarjassa.

Miesten 500 metrin matkakohtaiset tulokset

Naisten 500 metrin matkakohtaiset tulokset

 

Lauantaina luisteltiin myös Team Sprint, jossa Porin Pyrinnön naisten joukkue Tilda-Sofia, Laura ja Annakaisa olivat viidensiä.

Team Sprint tulokset

 

Sunnuntaina luisteltiin 1500, 5000 ja 10 000 metrin matkakohtaiset SM kilpailut, jossa Annakaisa Kivioja luisteli naisten sarjassa SM hopealle ja Laura Kivioja Tytöt C sarjassa SM pronssille.

1500 5000 ja 10000 metrin matkakohtaiset tulokset

 

Lauantaina ja sunnuntaina luisteltiin myös Season Closing ennätyskilpailut, joihin yo. kilpailijoiden lisäksi osallistui Taavi Tervevuori ja Elma Setälä Porin Pyrinnöstä sekä Alvari, Hertta ja Sanni Rosendahl Harjavallan Työväen Urheilijoista. Henkilökohtaisia ennätyksiään luisteli Annakaisa 500 metrillä, Elma 100 ja 1000 metrillä sekä Janette 100 ja 1500 metrillä.

Lauantain ennätyskilpailun tulokset

Sunnuntain ennätyskilpailun tulokset

 

 

 

 

Ole Larsenin muistokilpailut la 7.3.2015 

 

Lauantaina 7.3.2015 luisteltiin Helsingissä Ole Larsenin muistokilpailut HTL:n järjestämänä.

Porin Pyrinnöstä kilpailuun otti osaa vain Anu Humisto, joka avasi vasta nyt kilpailukautensa.

Kilpailun tulokset

 

 

Ikäkausimaaottelu FIN - SWE - NOR 28.2.-1.3.2015 

 

Seinäjoella luisteltiin FIN- SWE-NOR ikäkausimaaottelu 28.2.-1.3.2015.
Suomen ,Ruotsin ja Norjan kesken käytyyn kilpailuun osallistui kustakin maasta 16 luistelijaa sarjoissa C ja B-ikäiset tytöt ja pojat. Norja vei voiton totuttuun tapaan ylivoimaisesti pistein 606,5. Suomi vei niukasti toisen sijan pistein 352,5 Ruotsin jäädessä kolmanneksi pisteiden ollessa 343.

Porin Pyrinnöstä Suomen maajoukkueessa luisteli C tytöissä Laura Kivioja ja B tytöissä Tilda-Sofiia Oras. Molemmat tytöt onnistui luisteluissaan hienosti tekemällä kaikilla matkoilla omat henkilökohtaiset ennätykset.
Lauantain henkilökohtaisilla matkoilla C-tytöissä Laura oli ykdeksäs 500m. ja 1000m. B-tytöissä Tilda kymmenes 500m. ja 1500m. Sunnuntain matkoilla Laura sijoitukset oli 10. 500m ja 7. 1500m.Tildan sijoitukset oli 12. 1000m ja 11. 3000m.
 

Kilpailun tulokset

Pistetaulukko maittain

 

 

Tilda-Sofiia Oras
Hopealuistinfinaali ja Junioreiden SM-kisat 2015 14.-15.2.2015 

 

"HOPPART" luisteltiin 14.-15.2. Helsingissä Oulunkylän tekojääradalla.

Porin Pyrintö oli mukana joukkueella Eemil-Oskar Oras, Tilda-Sofiia Oras, Laura Kivioja, Kiia Junnila, Janette Ruotsalainen, Elma Setälä ja Aino-Emilia Grén. Lisäksi HTU:sta mukana oli Sanni ja Hertta sekä Alvari Rosendahl.

Henkilökohtaisia ennätyksiä tehtailtiin yhteensä kuusitoista kappaletta.
Laura Kivioja luisteli hopeaa sarjassa D tytöt. 

Viestiluistelussa 3x400m TD sarjassa PoPy:n joukkue luisteli hopealle joukkueella Laura Kivioja, Janette Ruotsalainen ja Kiia Junnila. 

Tilda-Sofiia Oras ja Laura Kivioja luisteli edustuspaikan Seinäjoella 27.2.-1.3.2005 luisteltaviin Ikäkausimaaotteluun. Myös Eemil-Oskar Oras luisteli paikan helmikuussa luisteltavaan Puolan Zakopanen kilpailuun.

Kilpailun Tulokset A - D sarjat
Kilpailun Tulokset E sarjat
Kilpailun Tulokset Viestit

 

 

TD sarjan viestijoukkue Laura Kivioja, Janette Ruotsalainen ja Kiia Junnila
Laura Kivioja TD sarjan podiumilla pokkaamassa SM-hopeamitalia
PoPy/HTU Hopparijoukkue
Avoimet Short Track kansalliset kilpailut su 8.2.2015 

 

Sunnuntaina 8.2.2015 luisteltiin Porissa avoimet Short Track kansalliset kilpailut LPGP:n järjestäminä.

Porin Pyrinnön ja LPGP:n luistelijoista kilpailussa mukana oli Kaj Humisto, Anu Humisto, Taneli Kerola ja Arttu Salminen. Paikalla oli kilpailijoita myös Helsingistä ja Hämeenlinnasta sekä paikallisia hokkariluistelijoita.

Kilpailussa luisteltiin hokkarisarjassa henkilökohtainen 333 metrin aika sekä 500 metrin short track alkuerät ja finaalit, johon osallistui myös short track luistelijat hokkareillaan. Short Track sarjassa luisteltiin tietysti short track luistimilla ensin 500 metrin henkilökohtaiset ajat ja 500 ja 1500 metrin short track finaali. Lisäksi luisteltiin kahden hengen joukkueluistelu short track vaihdoilla kolmion muotoisella radalla.

 

 

Valkeakosken kansalliset kilpailut su 8.2.2015 

 

Sunnuntaina 8.2.2015 luisteltiin Valkeakoskella kansalliset kilpailut

Porin Pyrintö oli mukana joukkueella Annakaisa ja Kimmo sekä Laura Kivioja, Eemil-Oskar ja Tilda-Sofiia Oras, Janette Ruotsalainen, Elma Setälä ja Nea Hakamäki.
Ensikertaa Porin ulkopuolelle kisaamaan lähtivät PoPy:n Nea Hakamäki ja HTU:n Sanni ja Alvari Rosendahl.

Janette paranteli ennätyksiään 500 ja 1000 metrillä ja Nea vastaavasti 300 metrillä.
Myös HTU:n Sanni Rosendahl luisteli ennätykset 300 ja 500 metrillä ja Alvari Rosendahl 300 metrillä.

Viestiluistelussa 3x400m N - TD sarjassa PoPy:n joukkue luisteli toiseksi joukkueella Laura Kivioja, Janette Ruotsalainen ja Elma Setälä. TE - TG sarjassa Nea Hakamäki luisteli SU/PoPy joukkueessa ensimmäiseksi 3x250m Janette Pirhosen ja Mila Siron Kanssa.

Kilpailun Tulokset

 

 

Viking Race pe 30.1. ja la 31.1.

 

Perinteiset Viking Race kilpailut luistellaan Hollanni Heerenveenissä Thialf pikaluisteluhallissa 30.-31.1.2015. Porin Pyrinnöstä Laura Kivioja ja Tilda-Sofiia Oras on valittu suomen joukkueeseen. Laura luistelee T11 ja Tilda-Sofiia T16 sarjassa. Huoltajaksi mukaan lähtee Annakaisa Kivioja.

 

Laura Kivioja luisteli upeasti tytöt 11 vuotiaiden sarjassa 9. sijalle parannellen 500 metrin ennätyksiään kolme kertaa. Samalla tuli parannettua T13 sarjan Satakunnanpiiriennätys lukemiin 47,93. Laura luisteli ainoana suomalais tytttönä 10 parhaan joukkoon. Myös Tilda-Sofiia paransi ennätyksiään kaikilla matkoilla ja luisteli tytöt 16 vuotiaiden sarjassa sijalle 21.

 

Suomen joukkue

Kilpailun järjestäjän sivut

Tulokset 11-13v.

Tulokset 14-16v.

 

 

Suomen joukkue
Tytöt
Laura Kivioja
Tilda-Sofiia Oras
Pikaluistelutekniikkaa sekä tekniikkaharjoitteita luistelijoille ke 21.1. ja su 25.1.

 

Jorma Humisto opastaa pikaluistelutekniikkaa sekä tekniikkaharjoitteita nuorille ja aikuisille ke 21.1. klo 17.30 - 19.30 ja niille jotka eivät pääse keskiviikkona mukaan on mahdollisuus osallistua pikakertaukseen su 25.1. klo 18.00 - 19.00.

Ei ilmoittautumista. Ei maksua.

Tavataan Karhuhallin pukuhuoneessa no. 3 yo. aikoina.

KAIKKI ASIASTA KIINNOSTUNEET TERVETULOA MUKAAN!

 

 

Su 11.1. ja 25.1. pikaluistimien teroituskoulutusta

 

Jorma Humisto opastaa pikaluistimen teroituksen saloja su 11.1. ja  su 25.1. klo 19.00 - 20.00(21.00).

Tule mukaan opettelemaan ja teroittamaan omat tai lapsesi pikaluistimet.

Ei ilmoittautumista. Ei maksua.

Tavataan Karhuhallin pukuhuoneessa no. 3 yo. aikoina.

TERVETULOA MUKAAN!

 

 

KENSU Junioreiden ja Mastereiden Sprintti kansalliset 18.1.

 

Sunnuntaina 18.1.2015 luisteltiin Jyväskylässä Junioreiden ja Mastereiden Sprintti kansalliset kilpailut Viitaniemen tekojäällä.

Porin Pyrintö oli mukana joukkueella Annakaisa ja Laura Kivioja, Eemil-Oskar ja Tilda-Sofiia Oras ja Janette Ruotsalainen.

Janette paranteli 500 metrin ja 1000 metrin ennätyksiään.

Kilpailun Tulokset

 

 

Su 18.1. vinkkejä lasten luistelutekniikan oppimiseen

 

Jorma Humisto opastaa ja antaa vinkkejä lasten vanhemmille, miten ohjata ja auttaa lapsia oppimaan (pika)luistelun tekniikkaa su 18.1. klo 18.00 - 20.00

Ei ilmoittautumista. Ei maksua.

Tavataan Karhuhallin pukuhuoneessa no. 3 yo. aikoina.

TERVETULOA MUKAAN!

 

 

Clas Thunbergin muistokilpailut & MASSALÄHDÖN SM-KISA JA MASTEREIDEN YHTEISPISTE-SM 

 

Lauantaina 10.1.2015 luisteltiin Helsingissä Clas Thunbergin muistokilpailut Oulunkylän tekojäällä.

Porin Pyrintö oli mukana joukkueella Annakaisa ja Kimmo sekä Laura Kivioja, Eemil-Oskar ja Tilda-Sofiia Oras, Janette Ruotsalainen, Elma Setälä sekä Jeremy Rouvali.

Laura paranteli 500 metrin, Jeremy 1000 metrin ja Elma molempia ennätyksiään.

Porin Pyrinnön kahdeksanhengen joukkue pärjäsi mainiosti Helsingissä järjestetyissä Clas Thunbergin muistokisoissa, joiden yhteydessä kilpailtiin myös mastereiden yhteispisteiden suomenmestaruuksista, sekä yleisen sarjan 16.kierroksen massastartin-SM-mitaleista.

Pikkupakkanen ja loistava jää takasi kaikille luistelijoille tasapuoliset olosuhteet.Nuoriso-cupissa D-tytöissä Laura Kivioja sijoittui toiseksi,Elma Setälä kuudenneksi ja ensikertalainen Janette Ruotsalainen hienosti seitsemänneksi. C-pojissa Jeremy Rouvali sijoittui kuudenneksi. Juniori-cupissa B-sarjalaiset Tilda-Sofia ja Eemil-Oskar Oras sijoittuivat niin ikään hienosti toiseksi.

Mastereiden yhteispisteiden Suomen mestariksi luisteli Annakaisa Kivioja,samalla tehden uudet SE-lukemat.

Massastartin SM-kisassa Pyrinnön pojat luistelivat loistavasti. Kimmo Kivioja sijoittui viidenneksi ja Eemil-Oskar Oras oli kahdeksas.

Tilda-Sofia Oras ja Laura Kivioja luistelivat itsensä nuorten epävirallisiin EM-kilpailuihin, Viking Race kilpailut Heerenveenissä.

Kilpailun Tulokset