Luistelun historiaa Porin Pyrinnössä

100-vuotiaan seuran viisikymppinen luistelujaosto  Päivitetty 5.1.2012

Luistelua on harrastettu Porin Pyrinnössä aina 1907 perustamisesta lähtien. Maailman sotien jälkeen luisteltiin nuorisojaoston nimissä. Vuonna 1953 järjestettiin Porin ensimmäiset ratakilpailut 400 metrin radalla Tiilimäen kentällä Paavo Niinisalon johdolla.

Vuonna 1962 perustettiin luistelujaosto ja toiminta oli vilkasta aina vuoteen 1977 asti. Esimerkiksi vuonna 1964 Porin Pyrinnön jäsentenvälisissä kilpailuissa oli peräti 128 luistelijaa. Seuran luisteijat kilpailivat menestyksekkäästi TUK:n ja SVUL:n piirimestaruuksista; Markku Hietalahti, Esa Strander, Sirkka Kantola, Leila Lehtimäki, Markku Urama, Markku Sivonen, Katja Lammi, Jukka Heinonen, Reijo Mustonen, Altti Kylänen, Matti Salo, Esa Soppi, Aki Järvinen, Anssi Anttila, Mikko Piilo, Maarit Lepomäki, Kirsi Leino, Pirjo Vainio, Merja Valli, Raija Lehtonen ja Marja Kallio, Heljä Peltonen, Irja Gratschew, Tapio Hannula, Simo Gratschew, Eila Jakomaa, Anne Mäkinen.

Muutaman hiljaisemman vuoden jälkeen toiminta vilkastui uudestaan vuonna 1984, kun Poriin saatiin iso tekojäärata. TUL:n piirinmestaruuksista ja kansallisissa kilpailuissa luistelivat vuoteen 1998 mennessä Nina Mäkinen, Heli Aalto, Sari Soraluoma, Harri Lönnberg, Janne Soraluoma, Jani Lepistö, Janne Valkama, Sami Henttinen, Aki Henttinen, Christer Vuorisalo, Anu Henttinen, Kari Lankinen, Juha Valkama, Karoliina Lepistö, Tomi Lehti, Johanna Myllyaho.

Taas 1990-luvun lopussa oli muutama hiljaisempi vuosi eikä Porin Pyrinnöllä ollut kuin muutama luistelija. Siirryttäessä 2000-luvulle alkoi toiminta taas vilkastua. Kansallisissa kilpailuissa luistelivat Marjaana Lammi, Henna Majuri, Kaj Humisto, Pia Humisto, Anu Humisto. Vuoden 2004 Hopealuistin finaalissa luisteli jo 12 Pyrinnön luistelijaa. Muita 2000 luvun luistelijoita olivat Taneli Kerola, Johanna Kuuri-Riutta, Marko Kuuri-Riutta, Saku Jussila, Jenni Majuri, Mikko Rajakangas, Mikko Mäkelä, Tomi Kuuri-Riutta, Iiris Lepola, Outi Mattila, Anni Mattila, Sami Mattila, Maria Tuominen, Tuukka Panula, Kasperi Nuto, Markus Tuominen, Harri Reunanen, Linda Kärkkänen, Jani Helin, Jarno Stenroos, Julius Lepola, Pekka Mattila, Annika Öhman, Antti Öhman, Jaakko Välitalo, Ville Nissinen, Veijo Kari, Vesa Isoviita, Jari Lepola, Ilkka Jussila,Laura Urpulahti, Eemil-Oskar Oras, Tilda-Sofiia Oras, Eveliina Junnila, Tiina Mäkinen, Iida Rosling, Lauri Karaksela, Annakaisa Kivioja, Kimmo Kivioja, Katriina Saarenmaa, Sakari Saarenmaa, Taavi Tervevuori, Niilo Tervevuori, Laura Kivioja.

Porin Pyrintö nousi 2000-luvulla yhdeksi Suomen Luisteluliiton valioseuraksi. Ensimmäisen yleisen sarjan Suomen Mestaruuden luisteli Pia Humisto kaudella 2004/2005.

Suomen ennätyksiä luistelivat T19-sarjassa Pia Humisto ja Anu Humisto sekä myös naisten sarjassa Pia Humisto. Vesa Isoviita luisteli M35-sarjassa Maailman Ennätyksen.
Porin Pyrinnön luistelijoita on kuulunut Suomen Luisteluliiton nuorten maajoukkueisiin sekä valmennusryhmiin. Luistelijoitamme on ollut Suomen Luisteluliiton edustustehtävissä; Veteraanien MM-kilpailuissa, Juniorien MM-kilpailuissa, Junior World Cupissa, Juniorien EM-kilpailuissa, Challenger Cupissa, Suomi-Ruotsi-Norja maaotteluissa.

2010-luvulla Porin Pyrinnöllä oli luistelijoita mukavasti kaikissa ikäluokissa P5-sarjasta M60-sarjaan ja T9-sarjasta N35-sarjaan. Kaudella 2009/2010 kilpailutoimintaan osallistui 22 pikaluistelijaa alle 19-vuotiaiden sarjassa ja yleisen sarjan sekä veteraanisarjojen kilpailuihin osallistui 17 pikaluistelijaa. Kaudella 2009/2010 Pyrinnön luistelijoita osallistui myös yhteensä 19 eri kansainväliseen kilpailuun ulkomailla. Lisäksi PoPy:n järjestämiin short track -hokkarikilpailuihin osallistui yhteensä noin 100 hokkariluistelijaa.
Annakaisa Kivioja paranteli Suomen ennätyksia N35-sarjassa.

Luistelutoiminnan vetäjinä ovat eri vuosina toimineet mm. Paavo Niinisalo, Reino Piilo, Esko Lammi, Lauri Kivelä, Pekka Vainio, Paavo Gratschew, Urho Hannula, Harri Lehti, Veikko Lammi, Jorma Humisto, Ilkka Jussila, Annakaisa Kivioja ja Kimmo Kivioja.

Tapio Hannula ja Simo Gratshew
Kuivaluistelua
Kaarreluistelua
Valmentajat Reino Piilo, Pekka Vainio ja Kauko Berg
Alhaalla Katja Berg ja Eila Jakomaa
Maarit Lepomäki
T14 bodiumilla
Luistelijoita
Tapio Hannula
Mikko Piilo, Simo Gratschew ja Ilkka Länsivaara
Porin Pyrinnön luistelijoiden kauden palkitut    Päivitetty 7.2.2022
KausiParas urheilijaLupaava nuoriValmentaja
1999/2000Henna MajuriAnu HumistoJaana Järvi ja IlmiHumisto
2000/2001Henna MajuriPia HumistoJorma Humisto
2001/2002Pia HumistoTaneli KerolaArja Kylävainio ja Juha Wiksten
2002/2003Pia HumistoAnni MattilaIlkka Jussila
2003/2004Anni MattilaMikko MäkeläIlkka Jussila
2004/2005Pia HumistoMaria TuominenIlkka Jussila
2005/2006Pia HumistoSaku JussilaIlkka Jussila
2006/2007Kaj HumistoEveliina JunnilaIlkka Jussila
2007/2008Vesa IsoviitaJulius LepolaIlkka Jussila
2008/2009Pia HumistoTilda-Sofiia OrasOsmo Oras
2009/2010Pia HumistoEemil-Oskar OrasKaj Humisto
2010/2011Pia HumistoIida RoslingPia Humisto
2011/2012Anni MattilaLaura KiviojaJaakko Välitalo
2012/2013Anni MattilaJeremy RouvaliKimmo Kivioja
2013/2014Annakaisa KiviojaTaavi TervevuoriKimmo Kivioja
2014/2015Laura KiviojaEemil-Oskar OrasKimmo Kivioja
2015/2016Laura KiviojaEemil-Oskar OrasKimmo Kivioja
2016/2017Eemil-Oskar OrasIlmo HaikonenKimmo Kivioja
2017/2018Tilda-Sofiia OrasNuutti PalonenKimmo Kivioja
2018/2019Eemil-Oskar OrasIiris VuorisaloKimmo Kivioja
2019/2020Laura KiviojaErik VuorisaloKimmo Kivioja
2020/2021Laura KiviojaVeikka KaikuKimmo Kivioja
    

 

Porin Pyrinnön järjestämät arvokilpailut  Päivitetty 10.8.2017
KausipvmKilpailuKenttä
1993/199426.-27.2.1994FIN-SWE-NOR ikäkausimaaotteluPorin tekojäärata
2005/200625.-26.2.2006FIN-SWE-NOR ikäkausimaaotteluPorin tekojäärata

 

Simo Gratschew ja Tapio Hannula
Porin Pyrinnön järjestämät SM-kilpailut  Päivitetty 10.3.2019
 
KausipvmKilpailuKenttä
1965/196622.-23.1.1966N yleisluistelun SMTiilimäen urheilukenttä
1966/196718.-19.2.1967Juniorit A 20 yhteispiste SMTiilimäen urheilukenttä
1987/198816.-17.1.1988Juniorit A20 / B18 yhteispiste SMPorin tekojäärata
1992/199330.-31.1.1993M/N ja Junioreiden sprintti SMPorin tekojäärata
2002/20031.3.2003Suomen veteraaniurheiluliiton luistelun SM- kilpailutPorin tekojäärata
2004/200512.-13.2.2005HopealuistinfinaaliPorin tekojäärata
2006/200727.-28.1.2007Junioreiden A19 / B17 yhteispiste SMPorin tekojäärata
2008/200922.11.2008Mastereiden sprintti SMPorin Tekojäärata
2010/201127.11.2010Mastereiden sprintti SMPorin tekojäärata
2010/201112.-13.2.2011HopealuistinfinaaliPorin tekojäärata
2011/201226.11.2011Mastereiden sprintti SMPorin tekojäärata
2013/201414.12.2013Mastereiden sprintti SMPorin tekojäärata
2014/201513.12.2014Mastereiden sprintti SMPorin tekojäärata
2015/201612.12.2016Mastereiden sprintti SMPorin tekojäärata
2016/201710.12.2017Mastereiden sprintti SMPorin tekojäärata
2017/20189.12.2018Mastereiden sprintti SMPorin tekojäärata
2018/20192.-3.2.2019HopealuistinfinaaliPorin tekojäärata
    

 

 

Mikko Piilo Tiilimäen kentällä
Porin Pyrinnön luistelijoiden tekemät Suomen Ennätykset ja Maailman Ennätykset  Päivitetty 7.2.2022
 
KausiNimiSarjapvmSuomen EnnätysPaikka
2005/2006Anu HumistoN25.3.2006Short track ratojen matkakohtainen 1500m SE 3.07,9Pori
2006/2007Pia HumistoT1928.-29.10.2006Ulkomaan ratojen yhteispisteiden SE 182.410 (44,55 - 1.28,11 - 2.16,80 - 4.49,23)Erfurt
2006/2007Vesa IsoviitaM356.1.2007Kotimaan ratojen matkakohtainen 5000m SE 7.53,80Seinäjoki
2006/2007Vesa IsoviitaM357.1.2007Kotimaan ratojen matkakohtainen 1500m SE 2.08,67Seinäjoki
2006/2007Vesa IsoviitaM3526.1.2007Kotimaan ratojen matkakohtainen 10000m SE 17.22,35Seinäjoki
2006/2007Vesa IsoviitaM351.2.2007Kotimaan ratojen matkakohtainen 1000m SE 1.23,82Pori
2006/2007Vesa IsoviitaM3523.2.2007Ulkomaan ratojen 1500m matkakohtainen SE 1.59,70Calgary
2006/2007Vesa IsoviitaM3523.2.2007Ulkomaan ratojen 3000m matkakohtainen SE 4.17,53Calgary
2006/2007Vesa IsoviitaM3525.2.2007Ulkomaan ratojen 5000m matkakohtainen SE 7.19,55Calgary
2006/2007Kaj HumistoM24.3.2007Short track ratojen matkakohtainen 500m SE 48.06Rauma
2007/2008Vesa IsoviitaM359.-10.2.2008Yhteispisteiden MM 177.573 (41,29 - 7.41,45 - 2.03,85 - 16.17.11)Hamar
2007/2008Pia HumistoN12.-13.3.2008Ulkomaan ratojen yhteispisteiden SE 178.491 (43,27 - 4.30,66 - 2.08,39 - 7.53,15)Calgary
2007/2008Anu HumistoT1912.-13.3.2008Ulkomaan ratojen yhteispisteiden SE 182.159 (45,24 - 2.16,60 - 1.28,07 - 4.44,11)Calgary
2008/2009Vesa IsoviitaM4022.12.2008Kotimaan ratojen matkakohtainen 1000m SE 1.23,82Pori
2008/2009Vesa IsoviitaM404.1.2009Kotimaan ratojen matkakohtainen 1500m SE 2.08,60Seinäjoki
2008/2009Pia HumistoN18.-20.3.2009Ulkomaan ratojen yhteispisteiden SE 178.491 (43,27 - 4.30,66 - 2.08,39 - 7.53,15)Calgary
2008/2009Pia HumistoN18.3.2009Ulkomaan ratojen 3000m matkakohtainen SE 4.29,41Calgary
2008/2009Pia HumistoN18.3.2009Ulkomaan ratojen 5000m matkakohtainen SE 7.38,77Calgary
2010/2011Annakaisa KiviojaN359.1.2011Kotimaan ratojen matkakohtainen 500m SE 47,46Seinäjoki
2010/2011Annakaisa KiviojaN3512.3.2011Kotimaan ratojen matkakohtainen 1000m SE 1.37,91Seinäjoki
2011/2012Annakaisa KiviojaN353.12.2011Kotimaan ratojen matkakohtainen 1500m SE 2.28,35Seinäjoki
2011/2012Annakaisa KiviojaN3510.3.2012Kotimaan ratojen matkakohtainen 500m SE 46,62Seinäjoki
2013/2014Annakaisa KiviojaN4013.2.2014Kotimaan ratojen matkakohtainen 100m SE 12,11Pori
2013/2014Annakaisa KiviojaN4015.3.2014Kotimaan ratojen matkakohtainen 1000m SE 1.35,29Seinäjoki
2013/2014Annakaisa KiviojaN407.3.2014Ulkomaan ratojen matkakohtainen 500m SE 45,63Stavanger
2013/2014Annakaisa KiviojaN408.3.2014Ulkomaan ratojen matkakohtainen 1000m SE 1.30,84Stavanger
2013/2014Annakaisa KiviojaN407.3.2014Ulkomaan ratojen matkakohtainen 1500m SE 2.25,02Stavanger
2013/2014Annakaisa KiviojaN409.3.2014Ulkomaan ratojen matkakohtainen 1500m SE 5.23,37Stavanger
2014/2015Annakaisa KiviojaN4014.3.2015Kotimaan ratojen matkakohtainen 1500m SE 2.25,02Seinäjoki
2014/2015Kaj HumistoM21.9.2014Short track ratojen matkakohtainen 1000m SE 1.43,50Malmö
2014/2015Anu HumistoN28.3.2015Short track  ratojen matkakohtainen 500m SE 57,18Lohja
2014/2015Anu HumistoN28.3.2015Short track  ratojen matkakohtainen 1000m SE 1.57,34Lohja
2015/2016Annakaisa KiviojaN4028.11.2015Kotimaan ratojen matkakohtainen 1500m SE 2.32,78Helsinki
2016/2017Annakaisa KiviojaN406.3.2016Ulkomaan ratojen matkakohtainen 3000m SE 5.19,38Leeuwarden
2016/2017Kimmo KoviojaM4510.12.2016Kotimaan ratojen matkakohtainen 1000m SE 1.24,29Pori
2016/2017Annakaisa KiviojaN4013.1.2017Kotimaan ratojen matkakohtainen 500m SE 45,44Seinäjoki
2016/2017Annakaisa KiviojaN4013.1.2017Kotimaan ratojen matkakohtainen 1000m SE 1.33,91Seinäjoki
2016/2017Annakaisa KiviojaN4015.1.2017Kotimaan ratojen matkakohtainen 1500m SE 2.29,36Seinäjoki
2016/2017Annakaisa KiviojaN4021.1.2017Ulkomaan ratojen matkakohtainen 1000m SE 1.30,24Inzell
2016/2017Annakaisa KiviojaN4022.1.2017Ulkomaan ratojen matkakohtainen 500m SE 43,70Inzell
2019/2020Laura KiviojaT177.3.2020Kotimaan ratojen matkakohtainen 500m SE 43,40Seinäjoki
2019/2020Laura KiviojaT1725.1.2020Kotimaan ratojen matkakohtainen 1000m SE 1.28,47Seinäjoki
2019/2020Laura KiviojaT178.2.2020Kotimaan ratojen matkakohtainen 1500m SE 2.19,75Helsinki
      

 

TUL:n mestaruuskilpailut ja Porin tekojääradan avajaiset 16.-17.11.1985
Porin Pyrinnön luistelijoiden osallistuminen arvokilpailuihin  Päivitetty 12.4.2020

 

 
KausiNimiSarjapvmKilpailutPaikka
2004/2005Pia HumistoT16

18.-20.2.2005

Junior MMSuomi, Seinäjoki
2005/2006Pia HumistoT17

4.-4.12.2005

European Junior GamesItalia, Collalbo
2005/2006Vesa IsoviitaM35

3.-5.2.2006

Weltmeisterschaft master 2006Suomi, Helsinki
2005/2006Pia HumistoT17

10.-12.3.2006

Junior MMSaksa, Erfurt
2006/2007Pia HumistoT18

9.-10.12.2006

GER-NED-NOR-SWE/FINNorja, Arendal
2006/2007Pia HumistoT18

19.-21.1.2007

European Junior GamesHollanti,Alkmaar
2006/2007Kaj HumistoM20

10.-11.2.2007

European Youth U23 GamesSaksa, Chemnitz
2006/2007Vesa IsoviitaM35

23.-25.2.2007

Weltmeisterschaft master 2007Kanada, Calgary
2006/2007Pia HumistoT18

23.-25.2.2007

Junior MMItävalta, Innsbruck
2007/2008Pia HumistoT19

17.-18.11.2007

Challengers Cup 1Norja, Hamar
2007/2008Vesa IsoviitaM35

9.-10.2.2008

6th masters' international single distance racesNorja, Hamar
2007/2008Vesa IsoviitaM35

29.2.-2.3.2008

Weltmeisterschaft master 2008

Saksa, Erfurt
2008/2009Anu HumistoT18

24.11-1.12.2008

Junior World CupSaksa, Inzell
2008/2009Anu HumistoT18

17.-18.1.2009

Junior World CupItalia, Collalbo
2008/2009Kaj HumistoM22

31.1-1.2.2009

Challengers Cup 2Norja, Hamar
2008/2009Pia HumistoN20

31.1-1.2.2009

Challengers Cup 2Norja, Hamar
2008/2009Vesa IsoviitaM35

27.2.-1.3.2009

18 master' international allround games 

Norja, Bjugn
2011/2012Anni MattilaT19

28.-29.1.2012

Junior World CupItalia, Collalbo
2011/2012Kimmo KiviojaM40

25.-26.2.2012

4th Masters' International Sprint GamesHollanti, Heerenveen
2011/2012Annakaisa KiviojaN35

25.-26.2.2012

4th Masters' International Sprint GamesHollanti, Heerenveen
2012/2013Kimmo KiviojaM40

22.-25.2.2013

22nd Masters International Allround GamesSaksa, Inzell
2013/2014Annakaisa KiviojaN40

7.-9.3.2014

23nd Masters International Allround GamesNorja, Stavanger
2013/2014Kimmo KiviojaM40

7.-9.3.2014

23nd Masters International Allround GamesNorja, Stavanger
2015/2016Annakaisa KiviojaN40

4.-6.3.2016

IMSSC Masters International Allround GamesHollanti, Leeuwarden
2016/2017Kimmo KiviojaM45

21.-22.1.2017

9th Masters' International Sprint GamesSaksa, Inzell
2016/2017Annakaisa KiviojaN40

21.-22.1.2017

9th Masters' International Sprint GamesSaksa, Inzell
2016/2017Eemil-Oskar OrasP19

21.-22.1.2017

Junior World CupItalia, Collalbo
2018/2019Laura KiviojaT17

26.-27.1.2019

Junior World CupSuomi, Helsinki
2019/2020Laura KiviojaT17

9.-22.1.2020

Yuoth Olympic GamesLausanne, St. Moritz, Sveitsi
     

 

Kauko Berg ja Urho Hannula sekä Matti Malin
Porin Pyrinnön luistelijoiden osallistuminen Ikäkausimaaotteluun FIN - SWE -NOR  Päivitetty 12.4.2020
 
KausiNimiSarjapvmPaikka
1990/1991Aki HenttinenP132.-3.3.1991Suomi, Seinäjoki
1994/1995Karoliina LepistöT134.-5.3.1995Norja, Larvik
2000/2001Henna MajuriT1324.-25.2.2001Norja, Hamar
2001/2002Pia HumistoT1423.-24.2.2002Ruotsi, Hagaström
2001/2002Henna MajuriT1323.-24.2.2002Ruotsi, Hagaström
2002/2003Kaj HumistoP1622.-23.2.2003Suomi, Seinäjoki
2002/2003Pia HumistoT1422.-23.2.2003Suomi, Seinäjoki
2002/2003Anu HumistoT1522.-23.2.2003Suomi, Seinäjoki
2003/2004Pia HumistoT1528.-29.2.2004Norja, Hamar
2003/2004Anu HumistoT1628.-29.2.2004Norja, Hamar
2004/2005Pia HumistoT1626.-27.2.2005Ruotsi, Tukholma
2004/2005Anu HumistoT1426.-27.2.2005Ruotsi, Tukholma
2005/2006Anu HumistoT1525.-26.2.2006Suomi, Pori
2006/2007Anu HumistoT1624.-25.2.2007Norja, Bergen
2007/2008Taneli KerolaP151.-2.3.2008Ruotsi, Göteborg
2007/2008Julius LepolaP131.-2.3.2008Ruotsi, Göteborg
2008/2009Taneli KerolaP1528.2-1.3.2009Suomi, Helsinki
2008/2009Anni MattilaT1528.2-1.3.2009Suomi, Helsinki
2008/2009Julius LepolaP1328.2-1.3.2009Suomi, Helsinki
2009/2010Taneli KerolaP166.-7.3.2010Norja, Bjubn
2009/2010Anni MattilaT166.-7.3.2010Norja, Bjubn
2009/2010Julius LepolaP146.-7.3.2010Norja, Bjubn
2010/2011Julius LepolaP155.-6.3.2011Ruotsi, Göteborg
2014/2015Laura KiviojaTC28.2.-1.3.2015Suomi, Seinäjoki
2014/2015Tilda-Sofiia OrasTB28.2.-1.3.2015Suomi, Seinäjoki
2015/2016Laura KiviojaTC5.-6.3.2016Norja, Bjubn
2015/2016Tilda-Sofiia OrasTB5.-6.3.2016Norja, Bjubn
2015/2016Eemil-Oskar OrasPB5.-6.3.2016Norja, Bjubn
2016/2017Laura KiviojaTC25.-26.2.2017Ruotsi, Sundsvall
2016/2017Elma SetäläTB25.-26.2.2017Ruotsi, Sundsvall
2017/2018Laura KiviojaTC24.-25.2.2018Suomi, Seinäjoki
2017/2018Elma SetäläTC24.-25.2.2018Suomi, Seinäjoki
2018/2019Laura KiviojaTB23.-24.2.2019Norja, Hamar
2019/2020Elma SetäläTB22.-23.2.2020Suomi, Seinäjoki
2019/2020Ilmo HaikonenPB22.-23.2.2020Suomi, Seinäjoki
     

 

Palkintopallilla Jouko Westerlund OuTa ja Jukka Lehto HTL. Palkintoja jakamassa Sulo Pulkkinen ja Urho Hannula
Suomen Luisteluliiton vuosittaisia valintoja  Päivitetty 10.3.2019

 

 
VuosiNimiValinta
2001Jorma HumistoVuoden uurastaja
2004Pia HumistoVuoden tyttöluistelija
2005Pia HumistoVuoden naisrullaluistelija
2007Vesa IsoviitaVuoden maratonluistelija
2008Vesa IsoviitaVuoden masterluistelija
2009Pia HumistoVuoden naisluistelija
2018Laura KiviojaVuoden tyttöluistelija
   

 

Suomen Luisteluliiton Kalevan maljan sijoitukset  Päivitetty 12.4.2020
 
VuosiSijoituspisteet
1998

11.

3

1999

11.

4

2000

10.

6

2001

11.

6

2002

11.

6

2003

11.

6

2004

4.

62

2005

3.

83

2006

3.

79,5

2007

3.

123

2008

2.

163

2009

3.

157

2010

3.

136

 2011

 2.

 145

2012

2.

169

2013

4.

88

2014

6.

50

2015

5.

81

2016

5.

43

2017

4.

142

 

Suomen Luisteluliiton Tornado- maljan sijoitukset  Päivitetty 12.4.2020 
 
VuosiSijoituspisteet
20053.61
20064.32
20078.7
20083.46
20093.23
20103.52
 2011 3.44
20125.21
20135.22
20143.82
20153.64
20163.50
20174.26

 

 

Porin Pyrinnön luistelijoiden sijoitukset Short track SM-kilpailuissa  Päivitetty 12.4.2020

 

Sij.NimiSarjaKausipvmKilpailuKenttä
3.Kaj HumistoM2002/200325.5.2003Matkakohtainen 500mTampere, Kaukajärvi
1.Kaj HumistoM2003/200427.3.2004Matkakohtainen 500mTampere, Kaukajärvi
3.Jari LepolaM2004/200519.3.2005Matkakohtainen 500mPori, Isomäki
3.Jari LepolaM2004/200519.3.2005Matkakohtainen 1000mPori, Isomäki
1.Kaj HumistoM2005/200625.3.2006Matkakohtainen 500mPori, Isomäki
3.Kaj HumistoM2005/200625.3.2006Matkakohtainen 1500mPori, Isomäki
4.Pekka MattilaM2005/200625.3.2006Matkakohtainen 500mPori, Isomäki
6.Pekka MattilaM2005/200625.3.2006Matkakohtainen 1500mPori, Isomäki
6.Jari LepolaM2005/200625.3.2006Matkakohtainen 500mPori, Isomäki
DNSJari LepolaM2005/200625.3.2006Matkakohtainen 1500mPori, Isomäki
12.Mikko MäkeläM2005/200625.3.2006Matkakohtainen 500mPori, Isomäki
8.Mikko MäkeläM2005/200625.3.2006Matkakohtainen 1500mPori, Isomäki
DSQJaakko VälitaloM2005/200625.3.2006Matkakohtainen 500mPori, Isomäki
DNFJaakko VälitaloM2005/200625.3.2006Matkakohtainen 1500mPori, Isomäki
1.Anu HumistoN2005/200625.3.2006Matkakohtainen 500mPori, Isomäki
1.Anu HumistoN2005/200625.3.2006Matkakohtainen 1500mPori, Isomäki
2.Pia HumistoN2005/200625.3.2006Matkakohtainen 500mPori, Isomäki
2.Pia HumistoN2005/200625.3.2006Matkakohtainen 1500mPori, Isomäki
3.Anni MattilaN2005/200625.3.2006Matkakohtainen 500mPori, Isomäki
4.Anni MattilaN2005/200625.3.2006Matkakohtainen 1500mPori, Isomäki
4.Outi MattilaN2005/200625.3.2006Matkakohtainen 500mPori, Isomäki
3.Outi MattilaN2005/200625.3.2006Matkakohtainen 1500mPori, Isomäki
1.Kaj HumistoM2006/200724.3.2007Matkakohtainen 500mRauma, Äijänsuo
1.Kaj HumistoM2006/200724.3.2007Matkakohtainen 1500mRauma, Äijänsuo
6.Pekka MattilaM2006/200724.3.2007Matkakohtainen 500mRauma, Äijänsuo
9.Pekka MattilaM2006/200724.3.2007Matkakohtainen 1500mRauma, Äijänsuo
7.Jaakko VälitaloM2006/200724.3.2007Matkakohtainen 500mRauma, Äijänsuo
5.Jaakko VälitaloM2006/200724.3.2007Matkakohtainen 1500mRauma, Äijänsuo
1.Anu HumistoN2006/200724.3.2007Matkakohtainen 500mRauma, Äijänsuo
1.Anu HumistoN2006/200724.3.2007Matkakohtainen 1500mRauma, Äijänsuo
2.Pia HumistoN2006/200724.3.2007Matkakohtainen 500mRauma, Äijänsuo
2.Pia HumistoN2006/200724.3.2007Matkakohtainen 1500mRauma, Äijänsuo
1.Kaj HumistoM2007/20085.4.2008Matkakohtainen 500mRauma, Äijänsuo
1.Kaj HumistoM2007/20085.4.2008Matkakohtainen 1500mRauma, Äijänsuo
4.Mikko MäkeläM2007/20085.4.2008Matkakohtainen 500mRauma, Äijänsuo
3.Mikko MäkeläM2007/20085.4.2008Matkakohtainen 1500mRauma, Äijänsuo
5.Lauri KarakselaM2007/20085.4.2008Matkakohtainen 500mRauma, Äijänsuo
4.Lauri KarakselaM2007/20085.4.2008Matkakohtainen 1500mRauma, Äijänsuo
1.Pia HumistoN2007/20085.4.2008Matkakohtainen 500mRauma, Äijänsuo
1.Pia HumistoN2007/20085.4.2008Matkakohtainen 1500mRauma, Äijänsuo
2.Anu HumistoN2007/20085.4.2008Matkakohtainen 500mRauma, Äijänsuo
2.Anu HumistoN2007/20085.4.2008Matkakohtainen 1500mRauma, Äijänsuo
1.Vesa IsoviitaM2008/20098.3.2009Matkakohtainen 500mJyväskylä, Viitaniemi
1.Vesa IsoviitaM2008/20098.3.2009Matkakohtainen 1500mJyväskylä, Viitaniemi
2.Lauri KarakselaM2008/20098.3.2009Matkakohtainen 500mJyväskylä, Viitaniemi
3.Lauri KarakselaM2008/20098.3.2009Matkakohtainen 1500mJyväskylä, Viitaniemi
4.Pekka MattilaM2008/20098.3.2009Matkakohtainen 500mJyväskylä, Viitaniemi
5.Pekka MattilaM2008/20098.3.2009Matkakohtainen 1500mJyväskylä, Viitaniemi
1.Anu HumistoN2008/20098.3.2009Matkakohtainen 500mJyväskylä, Viitaniemi
1.Anu HumistoN2008/20098.3.2009Matkakohtainen 1500mJyväskylä, Viitaniemi
   2009/2010 Kilpailuja ei järjestetty 
   2010/2011 Kilpailuja ei järjestetty 
   2011/2012 Kilpailuja ei järjestetty 
   2012/2013 Kilpailuja ei järjestetty 
2.Kaj HumistoM2013/201429.3.2014Matkakohtainen 500mLohja, Kisakeskus
1.Kaj HumistoM2013/201429.3.2014Matkakohtainen 1000mLohja, Kisakeskus
6.Jaakko VälitaloM2013/201429.3.2014Matkakohtainen 500mLohja, Kisakeskus
6.Jaakko VälitaloM2013/201429.3.2014Matkakohtainen 1000mLohja, Kisakeskus
7.Taneli KerolaM2013/201429.3.2014Matkakohtainen 500mLohja, Kisakeskus
7.Taneli KerolaM2013/201429.3.2014Matkakohtainen 1000mLohja, Kisakeskus
1.Anu HumistoN2013/201429.3.2014Matkakohtainen 500mLohja, Kisakeskus
1.Anu HumistoN2013/201429.3.2014Matkakohtainen 1000mLohja, Kisakeskus
1.Kai Humisto, Taneli Kerola, Jaakko VälitaloM2013/201429.3.2014Viesti 9 kierrostaLohja, Kisakeskus
1.Kaj HumistoM2014/201528.3.2015Matkakohtainen 500mLohja, Kisakeskus
1.Kaj HumistoM2014/201528.3.2015Matkakohtainen 1000mLohja, Kisakeskus
5.Taneli KerolaM2014/201528.3.2015Matkakohtainen 500mLohja, Kisakeskus
4.Taneli KerolaM2014/201528.3.2015Matkakohtainen 1000mLohja, Kisakeskus
1.Anu HumistoN2014/201528.3.2015Matkakohtainen 500mLohja, Kisakeskus
1.Anu HumistoN2014/201528.3.2015Matkakohtainen 1000mLohja, Kisakeskus
1.Anu ja Kaj Humisto, Taneli KerolaM2014/201528.3.2015Viesti 15 kierrostaLohja, Kisakeskus
   2015/2016 Kilpailuja ei järjestetty 
   2016/2017 Kilpailuja ei järjestetty 
1.Kaj HumistoM2017/201827.5.2018Matkakohtainen 500mLahti, Pajulahti
1.Kaj HumistoM2017/201827.5.2018Matkakohtainen 1000mLahti, Pajulahti
   2018/2019 Kilpailuja ei järjestetty 
   2019/2020 Kilpailuja ei järjestetty 

 

Kaj Humisto Short track harjoituksissa 2007
Porin Pyrinnön luistelijoiden sijoitukset SM-kilpailuissa  Päivitetty 27.2.2022
Sij.NimiSarjaKausipvmKilpailuKenttä
-Katja LammiN1964/196523.-24.1.1965Yleisluistelun SMHarjavalta Honkala
15.Katja LammiN1965/196622.-23.1.1966Yleisluistelun SMPori Tiilimäen urheilukenttä
-Simo GratschewM1973/197419.-20.1.1974Yleisluistelun SMPälkäne Onkhaala
16.Simo GratschewM1973/19742.-3.2.1974Sprinttereiden SMImatra Vuoksenniska
12.Simo GratschewM1974/19751.-2.2.1975Sprinttereiden SMJoensuu Metsämäki
12.Simo GratschewM1975/19762.-3.3.1976Sprinttereiden SMSeinäjoki Pallokenttä
11.Simo GratschewM1976/197712.-13.2.1977Sprinttereiden SMRovaniemi Karkalovaara
18.Simo GratschewM1977/19784.-5.2.1978Sprinttereiden SMHelsinki Oulunkylä
12.Jani LepistöM1991/199221.-22.12.1991Yleisluistelun SMHelsinki Oulunkylä
12.Jani LepistöM1991/199214.-15.3.1992Sprinttereiden SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
18.Kaj HumistoM2000/200110.-11.2.2001Matkakohtainen SM 500mHarjavalta Honkala
17.Kaj HumistoM2000/200110.-11.2.2001Matkakohtainen SM 1000mHarjavalta Honkala
13.Pia HumistoN2000/200110.-11.2.2001Matkakohtainen SM 500mHarjavalta Honkala
14.Pia HumistoN2000/200110.-11.2.2001Matkakohtainen SM 1000mHarjavalta Honkala
12.Jari LepolaM2003/200420.-21.12.2003Matkakohtainen SM 1000mHelsinki Oulunkylä
16.Tomi Kuuri-RiuttaM2003/200420.-21.12.2003Matkakohtainen SM 1000mHelsinki Oulunkylä
15.Jari LepolaM2003/200420.-21.12.2003Matkakohtainen SM 1500mHelsinki Oulunkylä
18.Tomi Kuuri-RiuttaM2003/200420.-21.12.2003Matkakohtainen SM 1500mHelsinki Oulunkylä
6.Jari LepolaM2003/200420.-21.12.2003Matkakohtainen SM 5000mHelsinki Oulunkylä
11.Kaj HumistoM2003/200431.1-1.2.2004Yleisluistelun SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
4.Pia HumistoN2003/20047.-8.2.2004Sprinttereiden SMHelsinki Oulunkylä
14.Kaj HumistoM2003/20047.-8.2.2004Sprinttereiden SMHelsinki Oulunkylä
4.Pia HumistoN2003/20047.-8.2.2004Matkakohtainen SM 500mHelsinki Oulunkylä
12.Kaj HumistoM2003/20047.-8.2.2004Matkakohtainen SM 500mHelsinki Oulunkylä
4.Pia HumistoN2003/20047.-8.2.2004Matkakohtainen SM 1000mHelsinki Oulunkylä
4.Pia HumistoN2003/20047.-8.2.2004Matkakohtainen SM 1500mHelsinki Oulunkylä
4.Pia HumistoN2003/20047.-8.2.2004Matkakohtainen SM 3000mHelsinki Oulunkylä
4.Jari LepolaM2004/200512.-13.3.2005Yleisluistelun SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
4.Jari LepolaM2004/200512.-13.3.2005Matkakohtainen SM 5000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
4.Pia HumistoN2004/200518.-19.12.2004Matkakohtainen SM 1000mHelsinki Oulunkylä
9.Anu HumistoN2004/200518.-19.12.2004Matkakohtainen SM 1000mHelsinki Oulunkylä
17.Kaj HumistoM2004/200518.-19.12.2004Matkakohtainen SM 1000mHelsinki Oulunkylä
22.Mikko RajakangasM2004/200518.-19.12.2004Matkakohtainen SM 1000mHelsinki Oulunkylä
4.Pia HumistoN2004/200518.-19.12.2004Matkakohtainen SM 1500mHelsinki Oulunkylä
6.Anu HumistoN2004/200518.-19.12.2004Matkakohtainen SM 1500mHelsinki Oulunkylä
12.Kaj HumistoM2004/200518.-19.12.2004Matkakohtainen SM 1500mHelsinki Oulunkylä
18.Mikko RajakangasM2004/200518.-19.12.2004Matkakohtainen SM 1500mHelsinki Oulunkylä
3.Pia HumistoN2004/200518.-19.12.2004Matkakohtainen SM 3000mHelsinki Oulunkylä
17.Mikko RajakangasM2004/20055.-6.-2-2005Sprinttereiden SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
5.Pia HumistoN2004/20055.-6.2.2005Sprinttereiden SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
8.Anu HumistoN2004/20055.-6.2.2005Sprinttereiden SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
3.Pia HumistoN2005/200617.-18.12.2005Matkakohtainen SM 5000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
2.Pia HumistoN2005/200617.-18.12.2005Yleisluistelun SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
-Anu HumistoN2005/200617.-18.12.2005Yleisluistelun SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
-Kaj HumistoM2005/200617.-18.12.2005Yleisluistelun SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
-Mikko MäkeläM2005/200617.-18.12.2005Yleisluistelun SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
3.Kaj Humisto, Jari Lepola, Vesa IsoviitaM2005/20066.-7.1.2007Joukkueluistelun SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
6.Kaj HumistoM2005/200611.-12.3.2006Sprinttereiden SMHelsinki Oulunkylä
9.Jaakko VälitaloM2005/200611.-12.3.2006Sprinttereiden SMHelsinki Oulunkylä
4.Pia HumistoN2005/20066.-7.1.2006Matkakohtainen SM 500mHelsinki Oulunkylä
11.Anu HumistoN2005/20066.-7.1.2006Matkakohtainen SM 500mHelsinki Oulunkylä
10.Kaj HumistoM2005/20066.-7.1.2006Matkakohtainen SM 500mHelsinki Oulunkylä
22.Mikko RajakangasM2005/20066.-7.1.2006Matkakohtainen SM 500mHelsinki Oulunkylä
23.Mikko MäkeläM2005/20066.-7.1.2006Matkakohtainen SM 500mHelsinki Oulunkylä
9.Kaj HumistoM2005/20066.-7.1.2006Matkakohtainen SM 1000mHelsinki Oulunkylä
18.Mikko MäkeläM2005/20066.-7.1.2006Matkakohtainen SM 1000mHelsinki Oulunkylä
19.Mikko RajakangasM2005/20066.-7.1.2006Matkakohtainen SM 1000mHelsinki Oulunkylä
2.Pia HumistoN2005/20066.-7.1.2006Matkakohtainen SM 1500mHelsinki Oulunkylä
11.Anu HumistoN2005/20066.-7.1.2006Matkakohtainen SM 1500mHelsinki Oulunkylä
7.Kaj HumistoM2005/20066.-7.1.2006Matkakohtainen SM 1500mHelsinki Oulunkylä
19.Mikko RajakangasM2005/20066.-7.1.2006Matkakohtainen SM 1500mHelsinki Oulunkylä
-Mikko MäkeläM2005/20066.-7.1.2006Matkakohtainen SM 1500mHelsinki Oulunkylä
2.Pia HumistoN2005/20066.-7.1.2006Matkakohtainen SM 3000mHelsinki Oulunkylä
3.Pia HumistoN2005/20066.-7.1.2006Matkakohtainen SM 5000mHelsinki Oulunkylä
5.Vesa IsoviitaM2005/20066.-7.1.2006Matkakohtainen SM 5000mHelsinki Oulunkylä
4.Kaj Humisto, Jaakko Välimäki, Mikko RajakangasM2005/200612.3.2006Viestiluistelun SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
2.Vesa IsoviitaM2005/2006 Ratamaraton SMKangasala
1.Pia HumistoN2006/200716.-17.12.2006Yleisluistelun SMHelsinki Oulunkylä
4.Anu HumistoN2006/200716.-17.12.2006Yleisluistelun SMHelsinki Oulunkylä
4.Kaj HumistoM2006/200716.-17.12.2006Yleisluistelun SMHelsinki Oulunkylä
-Vesa IsoviitaM2006/200716.-17.12.2006Yleisluistelun SMHelsinki Oulunkylä
6.Pia HumistoN2006/20076.-7.1.2007Matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
11.Anu HumistoN2006/20076.-7.1.2007Matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
10.Kaj HumistoM2006/20076.-7.1.2007Matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
16.Jaakko VälitaloM2006/20076.-7.1.2007Matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
28.Mikko RajakangasM2006/20076.-7.1.2007Matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
29.Mikko MäkeläM2006/20076.-7.1.2007Matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
10.Kaj HumistoM2006/20076.-7.1.2007Matkakohtainen SM 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
15.Jaakko VälitaloM2006/20076.-7.1.2007Matkakohtainen SM 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
24.Mikko RajakangasM2006/20076.-7.1.2007Matkakohtainen SM 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
-Mikko MäkeläM2006/20076.-7.1.2007Matkakohtainen SM 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
2.Pia HumistoN2006/20076.-7.1.2007Matkakohtainen SM 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
8.Anu HumistoN2006/20076.-7.1.2007Matkakohtainen SM 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
5.Kaj HumistoM2006/20076.-7.1.2007Matkakohtainen SM 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
8.Vesa IsoviitaM2006/20076.-7.1.2007Matkakohtainen SM 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
16.Jaakko VälitaloM2006/20076.-7.1.2007Matkakohtainen SM 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
23.Mikko RajakangasM2006/20076.-7.1.2007Matkakohtainen SM 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
26.Mikko MäkeläM2006/20076.-7.1.2007Matkakohtainen SM 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
2.Pia HumistoN2006/20076.-7.1.2007Matkakohtainen SM 3000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
6.Anu HumistoN2006/20076.-7.1.2007Matkakohtainen SM 3000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
5.Vesa IsoviitaM2006/20076.-7.1.2007Matkakohtainen SM 5000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
2.Kaj Humisto, Vesa Isoviita, Jaakko VälitaloM2006/20076.-7.1.2007Joukkueluistelun SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Pia HumistoN2006/200716.-17.12.2006Matkakohtainen SM 5000mHelsinki Oulunkylä
5.Anu HumistoN2006/200716.-17.12.2006Matkakohtainen SM 5000mHelsinki Oulunkylä
1.Vesa IsoviitaM2006/200714.1.2007Ratamaraton SMHelsinki Oulunkylä
5.Anu HumistoN2007/200815.-16.12.2007Yleisluistelun SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
-Pia HumistoN2007/200815.-16.12.2007Yleisluistelun SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
2.Kaj HumistoM2007/200815.-16.12.2007Yleisluistelun SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
6.Vesa IsoviitaM2007/200815.-16.12.2007Yleisluistelun SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Pia HumistoN2007/200815.-16.12.2007Matkakohtainen SM 3000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
3.Anu HumistoN2007/200815.-16.12.2007Matkakohtainen SM 3000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Pia HumistoN2007/200815.-16.12.2007Matkakohtainen SM 5000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
3.Anu HumistoN2007/200815.-16.12.2007Matkakohtainen SM 5000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
3.Kaj HumistoM2007/200815.-16.12.2007Matkakohtainen SM 5000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
8.Vesa IsoviitaM2007/200815.-16.12.2007Matkakohtainen SM 5000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
4.Kaj HumistoN2007/200815.-16.12.2007Matkakohtainen SM 10000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
7.Vesa IsoviitaM2007/200815.-16.12.2007Matkakohtainen SM 10000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
4.Pia HumistoN2007/20084.-5.1.2008Sprinttereiden SMHelsinki Oulunkylä
9.Anu HumistoN2007/20084.-5.1.2008Sprinttereiden SMHelsinki Oulunkylä
6.Kaj HumistoM2007/20084.-5.1.2008Sprinttereiden SMHelsinki Oulunkylä
10.Vesa IsoviitaM2007/20084.-5.1.2008Sprinttereiden SMHelsinki Oulunkylä
5.Pia HumistoN2007/20084.-6.1.2008Matkakohtainen SM 500mHelsinki Oulunkylä
10.Anu HumistoN2007/20084.-6.1.2008Matkakohtainen SM 500mHelsinki Oulunkylä
7.Kaj HumistoM2007/20084.-6.1.2008Matkakohtainen SM 500mHelsinki Oulunkylä
10.Vesa IsoviitaM2007/20084.-6.1.2008Matkakohtainen SM 500mHelsinki Oulunkylä
3.Pia HumistoN2007/20084.-6.1.2008Matkakohtainen SM 1000mHelsinki Oulunkylä
10.Anu HumistoN2007/20084.-6.1.2008Matkakohtainen SM 1000mHelsinki Oulunkylä
8.Kaj HumistoM2007/20084.-6.1.2008Matkakohtainen SM 1000mHelsinki Oulunkylä
15.Vesa IsoviitaM2007/20084.-6.1.2008Matkakohtainen SM 1000mHelsinki Oulunkylä
6.Kaj HumistoM2007/20084.-6.1.2008Matkakohtainen SM 1500mHelsinki Oulunkylä
9.Vesa IsoviitaM2007/20084.-6.1.2008Matkakohtainen SM 1500mHelsinki Oulunkylä
14.Jari LepolaM2007/20084.-6.1.2008Matkakohtainen SM 1500mHelsinki Oulunkylä
1.Pia HumistoN2007/20084.-6.1.2008Matkakohtainen SM 1500mHelsinki Oulunkylä
5.Anu HumistoN2007/20084.-6.1.2008Matkakohtainen SM 1500mHelsinki Oulunkylä
2.Kaj Humisto, Vesa Isoviita, Jari LepolaM2007/20084.-6.1.2008Joukkueluistelun SMHelsinki Oulunkylä
1.Vesa IsoviitaM2007/200813.1.2008Ratamaraton SMHelsinki Oulunkylä
2.Pia HumistoN2008/200920.-21.12.2008Yleisluistelun SMHelsinki Oulunkylä
-Anu HumistoN2008/200920.-21.12.2008Yleisluistelun SMHelsinki Oulunkylä
5.Vesa IsoviitaM2008/200920.-21.12.2008Yleisluistelun SMHelsinki Oulunkylä
-Kaj HumistoN2008/200920.-21.12.2008Yleisluistelun SMHelsinki Oulunkylä
2.Pia HumistoN2008/200920.-21.12.2008Matkakohtainen SM 3000mHelsinki Oulunkylä
5.Anu HumistoN2008/200920.-21.12.2008Matkakohtainen SM 3000mHelsinki Oulunkylä
1.Pia HumistoN2008/200920.-21.12.2008Matkakohtainen SM 5000mHelsinki Oulunkylä
4.Anu HumistoN2008/200920.-21.12.2008Matkakohtainen SM 5000mHelsinki Oulunkylä
9.Vesa IsoviitaM2008/200920.-21.12.2008Matkakohtainen SM 5000mHelsinki Oulunkylä
10.Kaj HumistoM2008/200920.-21.12.2008Matkakohtainen SM 5000mHelsinki Oulunkylä
6.Vesa IsoviitaM2008/200920.-21.12.2008Matkakohtainen SM 10000mHelsinki Oulunkylä
3.Kaj Humisto, Vesa Isoviita, Taneli KerolaM2008/200920.-21.12.2008Joukkueluistelun SMHelsinki Oulunkylä
6.Pia HumistoN2008/20092.-3.1.2009Sprinttereiden SMHelsinki Oulunkylä
16.Anu HumistoN2008/20092.-3.1.2009Sprinttereiden SMHelsinki Oulunkylä
7.Kaj HumistoM2008/20092.-3.1.2009Sprinttereiden SMHelsinki Oulunkylä
16.Vesa IsoviitaM2008/20092.-3.1.2009Sprinttereiden SMHelsinki Oulunkylä
7.Pia HumistoN2008/20092.-4.1.2009Matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
13.Anu HumistoN2008/20092.-4.1.2009Matkakohtainen SM 500mHelsinki Oulunkylä
8.Kaj HumistoM2008/20092.-4.1.2009Matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
18.Vesa IsoviitaM2008/20092.-4.1.2009Matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
6.Pia HumistoN2008/20092.-4.1.2009Matkakohtainen SM 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
10.Anu HumistoN2008/20092.-4.1.2009Matkakohtainen SM 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
8.Kaj HumistoM2008/20092.-4.1.2009Matkakohtainen SM 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
16.Vesa IsoviitaM2008/20092.-4.1.2009Matkakohtainen SM 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Pia HumistoN2008/20092.-4.1.2009Matkakohtainen SM 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
7.Anu HumistoN2008/20092.-4.1.2009Matkakohtainen SM 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
2.Kaj HumistoM2008/20092.-4.1.2009Matkakohtainen SM 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
8.Vesa IsoviitaM2008/20092.-4.1.2009Matkakohtainen SM 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
3.Anu Humisto, Pia Humisto, Anni MattilaN2008/20092.-4.1.2009Viestiluistelun SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
4.Kaj Humisto, Vesa Isoviita, Taneli KerolaM2008/20092.-4.1.2009Viestiluistelun SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
3.Vesa IsoviitaM2008/200911.1.2009Ratamaraton SMHelsinki Oulunkylä
3.Pia HumistoN2009/201019.-20.12.2009Yleisluistelun SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
7.Anu HumistoN2009/201019.-20.12.2009Yleisluistelun SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
-Kaj HumistoM2009/201019.-20.12.2009Yleisluistelun SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
-Taneli KerolaM2009/201019.-20.12.2009Yleisluistelun SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
-Julius LepolaM2009/201019.-20.12.2009Yleisluistelun SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Pia HumistoN2009/201019.-20.12.2009Matkakohtainen SM 3000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
6.Anu HumistoN2009/201019.-20.12.2009Matkakohtainen SM 3000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Pia HumistoN2009/201019.-20.12.2009Matkakohtainen SM 5000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
7.Anu HumistoN2009/201019.-20.12.2009Matkakohtainen SM 5000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
9.Julius LepolaM2009/201019.-20.12.2009Matkakohtainen SM 5000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
10.Taneli KerolaM2009/201019.-20.12.2009Matkakohtainen SM 5000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
12.Kaj HumistoM2009/201019.-20.12.2009Matkakohtainen SM 5000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
2.Kaj Humisto, Taneli Kerola, Julius LepolaM2009/201019.-20.12.2009Joukkueluistelun SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
5.Pia HumistoN2009/201026.-28.2.2010Sprinttereiden SMHelsinki Oulunkylä
8.Anu HumistoN2009/201026.-28.2.2010Sprinttereiden SMHelsinki Oulunkylä
5.Pia HumistoN2009/201026.-28.2.2010Matkakohtainen SM 500mHelsinki Oulunkylä
8.Anu HumistoN2009/201026.-28.2.2010Matkakohtainen SM 500mHelsinki Oulunkylä
4.Pia HumistoN2009/201026.-28.2.2010Matkakohtainen SM 1000mHelsinki Oulunkylä
8.Anu HumistoN2009/201026.-28.2.2010Matkakohtainen SM 1000mHelsinki Oulunkylä
2.Pia HumistoN2009/201026.-28.2.2010Matkakohtainen SM 1500mHelsinki Oulunkylä
8.Anu HumistoN2009/201026.-28.2.2010Matkakohtainen SM 1500mHelsinki Oulunkylä
10.Annakaisa KiviojaN2009/201026.-28.2.2010Matkakohtainen SM 1500mHelsinki Oulunkylä
3.Anu Humisto, Pia Humisto, Annakaisa KiviojaN2009/201026.-28.2.2010Viestiluistelun SMHelsinki Oulunkylä
-Kaj HumistoM2010/201118.-19.12.2010Yleisluistelun SMHelsinki Oulunkylä
-Taneli KerolaM2010/201118.-19.12.2010Yleisluistelun SMHelsinki Oulunkylä
3.Pia HumistoN2010/201118.-19.12.2010Yleisluistelun SMHelsinki Oulunkylä
5.Anu HumistoN2010/201118.-19.12.2010Yleisluistelun SMHelsinki Oulunkylä
-Anni MattilaN2010/201118.-19.12.2010Yleisluistelun SMHelsinki Oulunkylä
1.Pia HumistoN2010/201118.-19.12.2010Matkakohtainen SM 3000mHelsinki Oulunkylä
4.Anu HumistoN2010/201118.-19.12.2010Matkakohtainen SM 3000mHelsinki Oulunkylä
7.Kaj HumistoM2010/201118.-19.12.2010Matkakohtainen SM 5000mHelsinki Oulunkylä
1.Pia HumistoN2010/201118.-19.12.2010Matkakohtainen SM 5000mHelsinki Oulunkylä
6.Anu HumistoN2010/201118.-19.12.2010Matkakohtainen SM 5000mHelsinki Oulunkylä
5.Kimmo KiviojaM2010/201118.-19.12.2010Matkakohtainen SM 10000mHelsinki Oulunkylä
1.Kaj Humisto, Taneli Kerola ja Julius Lepola M2010/201118.-19.12.2010Joukkueluistelun SMHelsinki Oulunkylä
5.Kimmo Kivioja, Lauri Karaksela ja Jari Lepola M2010/201118.-19.12.2010Joukkueluistelun SMHelsinki Oulunkylä
2.Pia Humisto, Anu Humisto ja Anni Mattila N2010/201118.-19.12.2010Joukkueluistelun SMHelsinki Oulunkylä
8.Kaj HumistoM2010/20117.-9.1.2011Sprinttereiden SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
5.Pia HumistoN2010/20117.-9.1.2011Sprinttereiden SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
8.Annakaisa KiviojaN2010/20117.-9.1.2011Sprinttereiden SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
9.Anu HumistoN2010/20117.-9.1.2011Sprinttereiden SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
8.Kaj HumistoM2010/20117.-9.1.2011Matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
8.Pia HumistoN2010/20117.-9.1.2011Matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
9.Anu HumistoN2010/20117.-9.1.2011Matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
12.Annakaisa KiviojaN2010/20117.-9.1.2011Matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
8.Kaj HumistoM2010/20117.-9.1.2011Matkakohtainen SM 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
3.Pia HumistoN2010/20117.-9.1.2011Matkakohtainen SM 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
8.Anu HumistoN2010/20117.-9.1.2011Matkakohtainen SM 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
12.Annakaisa KiviojaN2010/20117.-9.1.2011Matkakohtainen SM 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
5.Kaj HumistoM2010/20117.-9.1.2011Matkakohtainen SM 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
6.Julius LepolaM2010/20117.-9.1.2011Matkakohtainen SM 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
12.Kimmo KiviojaM2010/20117.-9.1.2011Matkakohtainen SM 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
14.Taneli KerolaM2010/20117.-9.1.2011Matkakohtainen SM 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
15.Lauri KarakselaM2010/20117.-9.1.2011Matkakohtainen SM 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
3.Pia HumistoN2010/20117.-9.1.2011Matkakohtainen SM 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
6.Anu HumistoN2010/20117.-9.1.2011Matkakohtainen SM 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
9.Annakaisa KiviojaN2010/20117.-9.1.2011Matkakohtainen SM 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
4.Kaj Humisto, Taneli Kerola ja Julius Lepola M2010/20117.-9.1.2011Viestiluistelun SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
5.Kimmo Kivioja, Jari Lepola ja Lauri KarakselaM2010/20117.-9.1.2011Viestiluistelun SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
3.Pia Humisto, Anu Humisto ja Annakaisa KiviojaN2010/20117.-9.1.2011Viestiluistelun SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
2.Kimmo KiviojaM2010/201116.1.2011Ratamaraton SMHelsinki Oulunkylä
8.Kimmo KiviojaM2011/201210.-11.12.2011Yleisluistelun SMHelsinki Oulunkylä
-Kaj HumistoM2011/201210.-11.12.2011Yleisluistelun SMHelsinki Oulunkylä
3.Pia HumistoN2011/201210.-11.12.2011Yleisluistelun SMHelsinki Oulunkylä
5.Anni MattilaN2011/201210.-11.12.2011Yleisluistelun SMHelsinki Oulunkylä
6.Anu HumistoN2011/201210.-11.12.2011Yleisluistelun SMHelsinki Oulunkylä
-Annakaisa KiviojaN2011/201210.-11.12.2011Yleisluistelun SMHelsinki Oulunkylä
3.Pia HumistoN2011/201210.-11.12.2011Matkakohtainen SM 3000mHelsinki Oulunkylä
6.Anu HumistoN2011/201210.-11.12.2011Matkakohtainen SM 3000mHelsinki Oulunkylä
7.Annakaisa KiviojaN2011/201210.-11.12.2011Matkakohtainen SM 3000mHelsinki Oulunkylä
3.Kimmo KiviojaM2011/201210.-11.12.2011Matkakohtainen SM 5000mHelsinki Oulunkylä
-Kaj HumistoM2011/201210.-11.12.2011Matkakohtainen SM 5000mHelsinki Oulunkylä
2.Pia HumistoN2011/201210.-11.12.2011Matkakohtainen SM 5000mHelsinki Oulunkylä
6.Anni MattilaN2011/201210.-11.12.2011Matkakohtainen SM 5000mHelsinki Oulunkylä
7.Anu HumistoN2011/201210.-11.12.2011Matkakohtainen SM 5000mHelsinki Oulunkylä
8.Annakaisa KiviojaN2011/201210.-11.12.2011Matkakohtainen SM 5000mHelsinki Oulunkylä
7.Kimmo KiviojaM2011/201210.-11.12.2011Matkakohtainen SM 10000mHelsinki Oulunkylä
5.Kimmo Kivioja, Kaj Humisto ja Petri TervevuoriM2011/201210.-11.12.2011Joukkueluistelun SMHelsinki Oulunkylä
1.Pia Humisto, Anu Humisto ja Anni Mattila N2011/201210.-11.12.2011Joukkueluistelun SMHelsinki Oulunkylä
3.Anni Mattila N2011/2012 10.-12.2.2012Sprinttereiden SM Seinäjoki Jääurheilukeskus
8.Annakaisa Kivioja N2011/2012 10.-12.2.2012Sprinttereiden SM Seinäjoki Jääurheilukeskus
9.Anu Humisto N2011/2012 10.-12.2.2012Sprinttereiden SM Seinäjoki Jääurheilukeskus
12.Kaj Humisto M2011/2012 10.-12.2.2012Sprinttereiden SM Seinäjoki Jääurheilukeskus
18.Kimmo Kivioja M2011/2012 10.-12.2.2012Sprinttereiden SM Seinäjoki Jääurheilukeskus
5.Annakaisa Kivioja N2011/2012 10.-12.2.2012Matkakohtainen SM 500m Seinäjoki Jääurheilukeskus
7.Anu Humisto N2011/2012 10.-12.2.2012Matkakohtainen SM 500m Seinäjoki Jääurheilukeskus
5.Anu Humisto N2011/2012 10.-12.2.2012Matkakohtainen SM 1000m Seinäjoki Jääurheilukeskus
6.Annakaisa Kivioja N2011/2012 10.-12.2.2012Matkakohtainen SM 1000m Seinäjoki Jääurheilukeskus
4.Anu Humisto N2011/2012 10.-12.2.2012Matkakohtainen SM 1500m Seinäjoki Jääurheilukeskus
5.Annakaisa Kivioja N2011/2012 10.-12.2.2012Matkakohtainen SM 1500m Seinäjoki Jääurheilukeskus
9.Kaj Humisto M2011/2012 10.-12.2.2012Matkakohtainen SM 500m Seinäjoki Jääurheilukeskus
13.Kimmo Kivioja M2011/2012 10.-12.2.2012Matkakohtainen SM 500m Seinäjoki Jääurheilukeskus
9.Kaj Humisto M2011/2012 10.-12.2.2012Matkakohtainen SM 1000m Seinäjoki Jääurheilukeskus
14.Kimmo Kivioja M2011/2012 10.-12.2.2012Matkakohtainen SM 1000m Seinäjoki Jääurheilukeskus
5.Kaj Humisto M2011/2012 10.-12.2.2012Matkakohtainen SM 1500m Seinäjoki Jääurheilukeskus
6.Kimmo Kivioja M2011/2012 10.-12.2.2012Matkakohtainen SM 1500m Seinäjoki Jääurheilukeskus
8.Petri Tervevuori M2011/2012 10.-12.2.2012Matkakohtainen SM 1500m Seinäjoki Jääurheilukeskus
9.Ilkka Jussila M2011/2012 10.-12.2.2012Matkakohtainen SM 1500m Seinäjoki Jääurheilukeskus
1.Anni Mattila, Annakaisa kivioja ja Anu Humisto N2011/2012 10.-12.2.2012Viestiluistelun SM Seinäjoki Jääurheilukeskus
4.Kaj Humisto, Kimmo Kivioja ja Jaakko Välitalo M2011/2012 10.-12.2.2012Viestiluistelun SM Seinäjoki Jääurheilukeskus
7.Osmo Oras, Petri Tervevuori ja Ilkka Jussila M2011/2012 10.-12.2.2012Viestiluistelun SM Seinäjoki Jääurheilukeskus
2.Anni Mattila N2012/20132.-3.2.2013Yleisluistelun SM Seinäjoki Jääurheilukeskus
6.Kimmo Kivioja M2012/20132.-3.2.2013Yleisluistelun SM Seinäjoki Jääurheilukeskus
2.Anni Mattila N2012/20132.-3.2.2013Matkakohtainen SM 3000m Seinäjoki Jääurheilukeskus
2.Anni Mattila N2012/20132.-3.2.2013Matkakohtainen SM 5000m Seinäjoki Jääurheilukeskus
6.Kimmo Kivioja M2012/20132.-3.2.2013Matkakohtainen SM 5000m Seinäjoki Jääurheilukeskus
8.Kimmo Kivioja M2012/20132.-3.2.2013Matkakohtainen SM 10000m Seinäjoki Jääurheilukeskus
7.Anni Mattila N2012/20138.-10.2.2013Sprinttereiden SMHelsinki Oulunkylä
9.Anu Humisto N2012/20138.-10.2.2013Sprinttereiden SMHelsinki Oulunkylä
7.Kaj Humisto M2012/20138.-10.2.2013Sprinttereiden SMHelsinki Oulunkylä
4.Anni Mattila N2012/20138.-10.2.2013Matkakohtainen SM 500mHelsinki Oulunkylä
6.Anu Humisto N2012/20138.-10.2.2013Matkakohtainen SM 500mHelsinki Oulunkylä
10.Kaj Humisto M2012/20138.-10.2.2013Matkakohtainen SM 500mHelsinki Oulunkylä
5.Anni Mattila N2012/20138.-10.2.2013Matkakohtainen SM 1000mHelsinki Oulunkylä
6.Anu Humisto N2012/20138.-10.2.2013Matkakohtainen SM 1000mHelsinki Oulunkylä
7.Kaj Humisto M2012/20138.-10.2.2013Matkakohtainen SM 1000mHelsinki Oulunkylä
3.Anni Mattila N2012/20138.-10.2.2013Matkakohtainen SM 1500mHelsinki Oulunkylä
5.Anu Humisto N2012/20138.-10.2.2013Matkakohtainen SM 1500mHelsinki Oulunkylä
10.Kaj Humisto M2012/20138.-10.2.2013Matkakohtainen SM 1500mHelsinki Oulunkylä
2.Anni Mattila, Pia Humisto ja Anu Humisto N2012/20138.-10.2.2013Viestiluistelun SMHelsinki Oulunkylä
-Kimmo Kivioja M2013/20147.-8.12.2013Yleisluistelun SM Seinäjoki Jääurheilukeskus
4.Kimmo Kivioja M2013/20147.-8.12.2013Matkakohtainen SM 5000m Seinäjoki Jääurheilukeskus
-Kimmo Kivioja M2013/20147.-8.12.2013Matkakohtainen SM 10000m Seinäjoki Jääurheilukeskus
5.Kimmo Kivioja, Kaj Humisto ja Eemil-Oskar Oras M2013/20147.-8.12.2013Joukkueluistelun SM (8kierr.) Seinäjoki Jääurheilukeskus
-Topi Hirvonen M2013/201421.-23.2.2014Sprinttereiden SMHelsinki Oulunkylä
6.Annakaisa Kivioja N2013/201421.-23.2.2014Sprinttereiden SMHelsinki Oulunkylä
11.Kaj Humisto M2013/201421.-23.2.2014Matkakohtainen SM 500mHelsinki Oulunkylä
12.Topi Hirvonen M2013/201421.-23.2.2014Matkakohtainen SM 500mHelsinki Oulunkylä
4.Annakaisa Kivioja N2013/201421.-23.2.2014Matkakohtainen SM 500mHelsinki Oulunkylä
8.Anu Humisto N2013/201421.-23.2.2014Matkakohtainen SM 500mHelsinki Oulunkylä
12.Kaj Humisto M2013/201421.-23.2.2014Matkakohtainen SM 1000mHelsinki Oulunkylä
13.Topi Hirvonen M2013/201421.-23.2.2014Matkakohtainen SM 1000mHelsinki Oulunkylä
5.Annakaisa Kivioja N2013/201421.-23.2.2014Matkakohtainen SM 1000mHelsinki Oulunkylä
3.Anu Humisto N2013/201421.-23.2.2014Matkakohtainen SM 1500mHelsinki Oulunkylä
4.Annakaisa Kivioja N2013/201421.-23.2.2014Matkakohtainen SM 1500mHelsinki Oulunkylä
5.Annakaisa Kivioja, Anu Humisto ja Tilda-Sofiia Oras N2013/201421.-23.2.2014Viestiluistelun SMHelsinki Oulunkylä
16.Kaj Humisto M2014/201520.-21.12.2014Sprinttereiden SMHelsinki Oulunkylä
-Eemil-Oskar Oras M2014/201520.-21.12.2014Yleisluistelun SMHelsinki Oulunkylä
-Topi Hirvonen M2014/201520.-21.12.2014Yleisluistelun SMHelsinki Oulunkylä
7.Tilda-Sofiia Oras N2014/201520.-21.12.2014Yleisluistelun SMHelsinki Oulunkylä
8.Tilda-Sofiia Oras N2014/201520.-21.12.2014Matkakohtainen SM 3000mHelsinki Oulunkylä
-Eemil-Oskar Oras M2014/201520.-21.12.2014Matkakohtainen SM 3000mHelsinki Oulunkylä
17.Kaj Humisto M2014/201520.-21.12.2014Matkakohtainen SM 5000mHelsinki Oulunkylä
14.Kimmo Kivioja M2014/201513.-15.3.2015Sprinttereiden SM Seinäjoki Jääurheilukeskus
16.Eemil-Oskar Oras M2014/201513.-15.3.2015Sprinttereiden SM Seinäjoki Jääurheilukeskus
6.Annakaisa Kivioja N2014/201513.-15.3.2015Sprinttereiden SM Seinäjoki Jääurheilukeskus
12.Tilda-Sofiia Oras N2014/201513.-15.3.2015Sprinttereiden SM Seinäjoki Jääurheilukeskus
14.Laura Kivioja N2014/201513.-15.3.2015Sprinttereiden SM Seinäjoki Jääurheilukeskus
16.Janette Ruotsalainen N2014/201513.-15.3.2015Sprinttereiden SM Seinäjoki Jääurheilukeskus
9.Kimmo Kivioja M2014/201513.-15.3.2015Matkakohtainen SM 500m Seinäjoki Jääurheilukeskus
8.Kimmo Kivioja M2014/201513.-15.3.2015Matkakohtainen SM 1000m Seinäjoki Jääurheilukeskus
6.Kimmo Kivioja M2014/201513.-15.3.2015Matkakohtainen SM 1500m Seinäjoki Jääurheilukeskus
4.Annakaisa Kivioja N2014/201513.-15.3.2015Matkakohtainen SM 500m Seinäjoki Jääurheilukeskus
5.Annakaisa Kivioja N2014/201513.-15.3.2015Matkakohtainen SM 1000m Seinäjoki Jääurheilukeskus
2.Annakaisa Kivioja N2014/201513.-15.3.2015Matkakohtainen SM 1500m Seinäjoki Jääurheilukeskus
7.Kimmo Kivioja, Eemil-Oskar Oras, Aaro Rasilainen HTL M2014/201513.-15.3.2015SM Team sprint (PoPy / HTL) Seinäjoki Jääurheilukeskus
5.Laura ja Annakaisa Kivioja, Tilda-Sofiia Oras N2014/201513.-15.3.2015SM Team sprint Seinäjoki Jääurheilukeskus
9.Kimmo KiviojaM2015/201619.-20.12.2015Sprinttereiden SMHelsinki Oulunkylä
11.Eemil-Oskar OrasM2015/201619.-20.12.2015Yleisluistelun SMHelsinki Oulunkylä
-Kaj HumistoM2015/201619.-20.12.2015Yleisluistelun SMHelsinki Oulunkylä
4.Anu HumistoN2015/201619.-20.12.2015Yleisluistelun SMHelsinki Oulunkylä
6.Laura KiviojaN2015/201619.-20.12.2015Yleisluistelun SMHelsinki Oulunkylä
8.Tilda-Sofiia OrasN2015/201619.-20.12.2015Yleisluistelun SMHelsinki Oulunkylä
11.Kimmo KiviojaM2015/201619.-20.12.2015Matkakohtainen SM 5000mHelsinki Oulunkylä
12.Eemil-Oskar OrasM2015/201619.-20.12.2015Matkakohtainen SM 5000mHelsinki Oulunkylä
-Kaj HumistoM2015/201619.-20.12.2015Matkakohtainen SM 5000mHelsinki Oulunkylä
3.Anu HumistoN2015/201619.-20.12.2015Matkakohtainen SM 3000mHelsinki Oulunkylä
7.Laura KiviojaN2015/201619.-20.12.2015Matkakohtainen SM 5000mHelsinki Oulunkylä
8.Tilda-Sofiia OrasN2015/201619.-20.12.2015Matkakohtainen SM 5000mHelsinki Oulunkylä
4.Kimmo Kivioja, Kaj Humisto ja Eemil-Oskar OrasM2015/201619.-20.12.2015Joukkueluistelun SM (8kierr.)Helsinki Oulunkylä
2.Anu Humisto, Laura Kivioja ja Tilda-Sofiia OrasN2015/201619.-20.12.2015Joukkueluistelun SM (6kierr.)Helsinki Oulunkylä
12.Kimmo KiviojaM2015/201622.-24.1-2016Sprinttereiden SMHelsinki Oulunkylä
13.Eemil-Oskar OrasM2015/201622.-24.1-2016Sprinttereiden SMHelsinki Oulunkylä
-Laura KiviojaN2015/201622.-24.1-2016Sprinttereiden SMHelsinki Oulunkylä
-Tilda-Sofiia OrasN2015/201622.-24.1-2016Sprinttereiden SMHelsinki Oulunkylä
10.Kimmo KiviojaM2015/201622.-24.1-2016Matkakohtainen SM 500mHelsinki Oulunkylä
9.Kimmo KiviojaM2015/201622.-24.1-2016Matkakohtainen SM 1000mHelsinki Oulunkylä
6.Kimmo KiviojaM2015/201622.-24.1-2016Matkakohtainen SM 1500mHelsinki Oulunkylä
6.Annakaisa KiviojaN2015/201622.-24.1-2016Matkakohtainen SM 500mHelsinki Oulunkylä
-Annakaisa KiviojaN2015/201622.-24.1-2016Matkakohtainen SM 1000mHelsinki Oulunkylä
4.Annakaisa KiviojaN2015/201622.-24.1-2016Matkakohtainen SM 1500mHelsinki Oulunkylä
5.Laura ja Annakaisa Kivioja, Tilda-Sofiia OrasN2015/201622.-24.1-2016SM Team sprintHelsinki Oulunkylä
8.Kimmo KiviojaM2016/201717.-18.12.2016Yleisluistelun SMHelsinki Oulunkylä
7.Eemil-Oskar OrasM2016/201717.-18.12.2016Yleisluistelun SMHelsinki Oulunkylä
4.Annakaisa KiviojaN2016/201717.-18.12.2016Yleisluistelun SMHelsinki Oulunkylä
5.Laura KiviojaN2016/201717.-18.12.2016Yleisluistelun SMHelsinki Oulunkylä
7.Tilda-Sofiia OrasN2016/201717.-18.12.2016Yleisluistelun SMHelsinki Oulunkylä
10.Kimmo KiviojaM2016/201717.-18.12.2016Matkakohtainen SM 5000mHelsinki Oulunkylä
9.Eemil-Oskar OrasM2016/201717.-18.12.2016Matkakohtainen SM 5000mHelsinki Oulunkylä
6.Annakaisa KiviojaN2016/201717.-18.12.2016Matkakohtainen SM 3000mHelsinki Oulunkylä
5.Laura KiviojaN2016/201717.-18.12.2016Matkakohtainen SM 5000mHelsinki Oulunkylä
8.Tilda-Sofiia OrasN2016/201717.-18.12.2016Matkakohtainen SM 5000mHelsinki Oulunkylä
4.Kimmo Kivioja, Kaj Humisto ja Eemil-Oskar OrasM2016/201717.-18.12.2016Joukkueluistelun SM (8kierr.)Helsinki Oulunkylä
1.Annakaisa Kivioja, Laura Kivioja ja Tilda-Sofiia OrasN2016/201717.-18.12.2016Joukkueluistelun SM (6kierr.)Helsinki Oulunkylä
10.Eemil-Oskar OrasM2016/201713.-15.1.2017Sprinttereiden SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
12.Kimmo KiviojaM2016/201713.-15.1.2017Sprinttereiden SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
3.Annakaisa KiviojaN2016/201713.-15.1.2017Sprinttereiden SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
4.Laura KiviojaN2016/201713.-15.1.2017Sprinttereiden SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
8.Tilda-Sofiia OrasN2016/201713.-15.1.2017Sprinttereiden SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
15.Elma SetäläN2016/201713.-15.1.2017Sprinttereiden SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
12Kimmo KiviojaM2016/201713.-15.1.2017Matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
7.Kimmo KiviojaM2016/201713.-15.1.2017Matkakohtainen SM 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
2.Annakaisa KiviojaN2016/201713.-15.1.2017Matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
3.Annakaisa KiviojaN2016/201713.-15.1.2017Matkakohtainen SM 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Annakaisa KiviojaN2016/201713.-15.1.2017Matkakohtainen SM 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
2.Laura ja Annakaisa Kivioja, Tilda-Sofiia OrasN2016/201713.-15.1.2017SM Team sprintSeinäjoki Jääurheilukeskus
6.Eemil-Oskar OrasM2017/201816.-17.12.2017Yleisluistelun SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
-Kimmo KiviojaM2017/201816.-17.12.2017Yleisluistelun SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
3.Laura KiviojaN2017/20186.-17.12.2017Yleisluistelun SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
5.Tilda-Sofiia OrasN2017/20186.-17.12.2017Yleisluistelun SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
-Annakaisa KiviojaN2017/20186.-17.12.2017Yleisluistelun SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
9.Eemil-Oskar OrasM2017/20186.-17.12.2017Matkakohtainen SM 5000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
3.Laura KiviojaN2017/20186.-17.12.2017Matkakohtainen SM 3000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
5.Tilda-Sofiia OrasN2017/20186.-17.12.2017Matkakohtainen SM 3000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
2.Annakaisa Kivioja, Laura Kivioja ja Tilda-Sofiia OrasN2017/20186.-17.12.2017Joukkueluistelun SM (6kierr.)Seinäjoki Jääurheilu
21.Eemil-Oskar OrasM2017/201812.-14.1.2018Sprinttereiden SMHelsinki Oulunkylä
3.Laura KiviojaN2017/201812.-14.1.2018Sprinttereiden SMHelsinki Oulunkylä
6.Tilda-Sofiia OrasN2017/201812.-14.1.2018Sprinttereiden SMHelsinki Oulunkylä
-Eemil-Oskar OrasM2017/201812.-14.1.2018Matkakohtainen SM 10000mHelsinki Oulunkylä
4.Tilda-Sofiia OrasN2017/201812.-14.1.2018Matkakohtainen SM 5000mHelsinki Oulunkylä
4.Kimmo Kivioja, Kaj Humisto ja Eemil-Oskar OrasM2017/201812.-14.1.2018SM Team sprintHelsinki Oulunkylä
3.Annakaisa Kivioja, Laura Kivioja ja Tilda-Sofiia OrasM2017/201812.-14.1.2018SM Team sprintHelsinki Oulunkylä
7.Eemil-Oskar OrasM2018/201922.-23.12.2018Yleisluistelun SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
2.Laura KiviojaN2018/201922.-23.12.2018Yleisluistelun SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
4.Tilda-Sofiia OrasN2018/201922.-23.12.2018Yleisluistelun SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
8.Eemil-Oskar OrasM2018/201922.-23.12.2018Matkakohtainen SM 5000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
2.Laura KiviojaN2018/201922.-23.12.2018Matkakohtainen SM 3000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
3.Tilda-Sofiia OrasN2018/201922.-23.12.2018Matkakohtainen SM 3000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
5.Eemil-Oskar OrasM2018/201918.-20.1.2019Sprinttereiden SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
20.Ilmo HaikonenM2018/201918.-20.1.2019Sprinttereiden SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Laura KiviojaN2018/201918.-20.1.2019Sprinttereiden SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
5.Tilda-Sofiia OrasN2018/201918.-20.1.2019Sprinttereiden SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
14.Elma SetäläN2018/201918.-20.1.2019Sprinttereiden SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
2.Annakaisakivioja, Laura Kivioja ja Tilda-Sofiia OrasN2018/201918.-20.1.2019SM Team sprintSeinäjoki Jääurheilukeskus
6.Eemil-Oskar OrasM2018/201918.-20.1.2019Matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
4.Eemil-Oskar OrasM2018/201918.-20.1.2019Matkakohtainen SM 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
-Eemil-Oskar OrasM2018/201918.-20.1.2019Matkakohtainen SM 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
2.Tilda-Sofiia OrasN2018/201918.-20.1.2019Matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
3.Tilda-Sofiia OrasN2018/201918.-20.1.2019Matkakohtainen SM 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
3.Tilda-Sofiia OrasN2018/201918.-20.1.2019Matkakohtainen SM 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
7.Ilmo HaikonenM2019/20207.-8.3.2020Yleisluistelun SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Laura KiviojaN2019/20207.-8.3.2020Yleisluistelun SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
8.Ilmo HaikonenM2019/20207.-8.3.2020Matkakohtainen SM 5000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Laura KiviojaN2019/20207.-8.3.2020Matkakohtainen SM 3000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Tilda-Sofiia OrasN2019/202024.-26.1.2020Sprinttereiden SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Annakaisa Kivioja, Laura Kivioja ja Tilda-Sofiia OrasN2019/202024.-26.1.2020SM Team sprintSeinäjoki Jääurheilukeskus
7.Ilmo HaikonenM2019/202024.-26.1.2020Matkakohtainen SM 10000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
2.Laura KiviojaN2019/202024.-26.1.2020Matkakohtainen SM 5000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
3.Annakaisa KiviojaN2019/202024.-26.1.2020Matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Tilda-Sofiia OrasN2019/202024.-26.1.2020Matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
2.Tilda-Sofiia OrasN2019/202024.-26.1.2020Matkakohtainen SM 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
2.Tilda-Sofiia OrasN2019/202024.-26.1.2020Matkakohtainen SM 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
5.Tilda-Sofiia OrasN2019/202024.-26.1.2020Matkakohtainen SM 5000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
9.Elma SetäläN2019/202024.-26.1.2020Matkakohtainen SM 5000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
9.Eemil-Oskar OrasM2020/20215.-7.3.2021Matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
8.Eemil-Oskar OrasM2020/20215.-7.3.2021Matkakohtainen SM 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
5.Eemil-Oskar OrasM2020/20215.-7.3.2021Matkakohtainen SM 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
6.Eemil-Oskar OrasM2020/20215.-7.3.2021Matkakohtainen SM 5000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
13.Ilmo HaikonenM2020/20215.-7.3.2021Matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
13.Ilmo HaikonenM2020/20215.-7.3.2021Matkakohtainen SM 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
-Ilmo HaikonenM2020/20215.-7.3.2021Matkakohtainen SM 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
10.Ilmo HaikonenM2020/20215.-7.3.2021Matkakohtainen SM 5000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
18.Christer VuorisaloM2020/20215.-7.3.2.21Matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
18.Christer VuorisaloM2020/20215.-7.3.2021Matkakohtainen SM 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
14.Christer VuorisaloM2020/20215.-7.3.2021Matkakohtainen SM 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Laura KiviojaN2020/20215.-7.3.2021Matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Laura KiviojaN2020/20215.-7.3.2021Matkakohtainen SM 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Laura KiviojaN2020/20215.-7.3.2021Matkakohtainen SM 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Laura KiviojaN2020/20215.-7.3.2021Matkakohtainen SM 3000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Laura KiviojaN2020/20215.-7.3.2021Matkakohtainen SM 5000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
5.Elma SetäläN2020/20215.-7.3.2021Matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
5.Elma SetäläN2020/20215.-7.3.2021Matkakohtainen SM 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
4.Elma SetäläN2020/20215.-7.3.2021Matkakohtainen SM 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
6.Elma SetäläN2020/20215.-7.3.2021Matkakohtainen SM 3000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
4Elma SetäläN2020/20215.-7.3.2021Matkakohtainen SM 5000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
7.Annakaisa KiviojaN2020/20215.-7.3.2021Matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
8.Annakaisa KiviojaN2020/20215.-7.3.2021Matkakohtainen SM 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
-Christer VuorisaloM2020/20215.-7.3.2021MassastarttiSeinäjoki Jääurheilukeskus
3.Christer Vuorisalo, Ilmo Haikonen ja Eemil-Oskar OrasM2020/20215.-7.3.2021Team pursuitSeinäjoki Jääurheilukeskus
4.Christer Vuorisalo, Ilmo Haikonen ja Eemil-Oskar OrasM2020/20215.-7.3.2021Team sprintSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Anna-Kaisa Kivioja, Elma Setälä ja Laura KiviojaN2020/20215.-7.3.2021Team sprintSeinäjoki Jääurheilukeskus
8.Eemil-Oskar OrasM2021/202225.-27.3.2022Matkakohtainen SM 500mHelsinki Oulunkylä
6.Eemil-Oskar OrasM2021/202225.-27.3.2022Matkakohtainen SM 1000mHelsinki Oulunkylä
6.Eemil-Oskar OrasM2021/202225.-27.3.2022Matkakohtainen SM 1500mHelsinki Oulunkylä
4.Eemil-Oskar OrasM2021/202225.-27.3.2022Matkakohtainen SM 5000mHelsinki Oulunkylä
1.Laura KiviojaN2021/202225.-27.3.2022Matkakohtainen SM 500mHelsinki Oulunkylä
1.Laura KiviojaN2021/202225.-27.3.2022Matkakohtainen SM 1000mHelsinki Oulunkylä
1.Laura KiviojaN2021/202225.-27.3.2022Matkakohtainen SM 1500mHelsinki Oulunkylä
1.Laura KiviojaN2021/202225.-27.3.2022Matkakohtainen SM 3000mHelsinki Oulunkylä
4.Elma SetäläN2021/202225.-27.3.2022Matkakohtainen SM 500mHelsinki Oulunkylä
6.Elma SetäläN2021/202225.-27.3.2022Matkakohtainen SM 1000mHelsinki Oulunkylä
4.Elma SetäläN2021/202225.-27.3.2022Matkakohtainen SM 1500mHelsinki Oulunkylä
4.Elma SetäläN2021/202225.-27.3.2022Matkakohtainen SM 3000mHelsinki Oulunkylä
2.Elma Setälä, Iiris Vuorisalo ja Laura KiviojaN2021/202225.-27.3.2022Team sprintHelsinki Oulunkylä
1.Iiris Vuorisalo, Elma Setälä ja Laura KiviojaN2021/202225.-27.3.2022Team sprintHelsinki Oulunkylä
       
Porin Pyrinnön luistelijoiden sijoitukset Junioreiden SM-kilpailuissa  Päivitetty 10.2.2022
Sij.NimiSarjaKausipvmKilpailuKenttä
4.Markku SivonenB181965/196629.-30.1.1966Jr. yhteispiste SMValkeakoski Kerhomaja
8.Simo GratshewB181970/197113.-14.2.1971Jr. yhteispiste SMValkeakoski Kerhomaja
-Matti PiiloB181970/197113.-14.2.1971Jr. yhteispiste SMValkeakoski Kerhomaja
12.Maarit Lepomäki 1971/19725.-6.2.1972Jr. yhteispiste SMTurku Kupittaa
-Simo GratshewA201971/197229.-30.1.1972Jr. yhteispiste SMHelsinki Pirkkola
8.Simo GratshewA201972/197317.-18.2.1973Jr. yhteispiste SMValkeakoski Kerhomaja
4.Jani LepistöB181989/199010.-11.2.1990Jr. yhteispiste SMHelsinki Oulunkylä
3.Jani Lepistö 1990/19919.-10.2.1991Jr. sprintti SMOulu Keskuskenttä
4.Jani LepistöA201991/199218.-19.1.1992Jr. yhteispiste SMKuopio Linnanlahti
-Aki Henttinen 1993/199429.-30.1.1994Jr. yhteispiste SMHarjavalta Honkala
7.Aki Henttinen 1993/19945.-6.2.1994Jr. sprintti SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
-Aki HenttinenA191994/199511.-12.2.1995Jr. yhteispiste SMHarjavalta Honkala
6.Karoliina LepistöB171994/199511.-12.2.1995Jr. yhteispiste SMHarjavalta Honkala
10.Kari LankinenB171994/199511.-12.2.1995Jr. yhteispiste SMHarjavalta Honkala
5.Aki Henttinen 1994/19954.-5.2.1995Jr. sprintti SMHelsinki Oulunkylä
4.Karoliina LepistöB171995/199624.-25.2.1996Jr. yhteispiste SMValkeakoski Kerhomaja
-Karoliina LepistöB171996/199715.-16.2.1997Jr. yhteispiste SMHarjavalta Honkala
9.Kaj HumistoB172001/200216.-17.2.2002Jr. yhteispiste SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
4.Kaj HumistoA192003/200424.-25.1.2004Jr. yhteispiste SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Pia HumistoB172003/200424.-25.1.2004Jr. yhteispiste SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
6.Tomi Kuuri-RiuttaB172003/200424.-25.1.2004Jr. yhteispiste SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
3.Kaj Humisto A192004/200529.-30.1.2005Jr. yhteispiste SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Pia Humisto B172004/200529.-30.1.2005Jr. yhteispiste SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
3.Anu Humisto B172004/200529.-30.1.2005Jr. yhteispiste SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
7.Mikko RajakangasB172004/200529.-30.1.2005Jr. yhteispiste SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
10.Mikko MäkeläB172004/200529.-30.1.2005Jr. yhteispiste SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
2.Pia Humisto A192005/200618.-19.2.2006Jr. yhteispiste SMOulu Keskuskenttä
4.Anu HumistoB172005/200618.-19.2.2006Jr. yhteispiste SMOulu Keskuskenttä
10.Mikko MäkeläB172005/200618.-19.2.2006Jr. yhteispiste SMOulu Keskuskenttä
1.Pia HumistoA192006/20076.-7.1.2007Jr. matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
5.Jaakko VälitaloA192006/20076.-7.1.2007Jr. matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
8.Mikko RajakangasA192006/20076.-7.1.2007Jr. matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
6.Anu HumistoB172006/20076.-7.1.2007Jr. matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
9.Mikko MäkeläB172006/20076.-7.1.2007Jr. matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Pia HumistoA192006/200727.-28.1.2007Jr. matkakohtainen SM 1000mPori Tekojäärata
5.Jaakko VälitaloA192006/20076.-7.1.2007Jr. matkakohtainen SM 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
12.Mikko RajakangasA192006/20076.-7.1.2007Jr. matkakohtainen SM 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
-Mikko MäkeläA192006/20076.-7.1.2007Jr. matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
8.Mikko MäkeläB172006/200727.-28.1.2007Jr. matkakohtainen SM 1000mPori Tekojäärata
12.Taneli KerolaB172006/200727.-28.1.2007Jr. matkakohtainen SM 1000mPori Tekojäärata
5.Anu HumistoB172006/200727.-28.1.2007Jr. matkakohtainen SM 1000mPori Tekojäärata
11.Anni MattilaB172006/200727.-28.1.2007Jr. matkakohtainen SM 1000mPori Tekojäärata
1.Pia HumistoA192006/200727.-28.1.2007Jr. matkakohtainen SM 1500mPori Tekojäärata
6.Jaakko VälitaloA192006/200727.-28.1.2007Jr. matkakohtainen SM 1500mPori Tekojäärata
8.Mikko MäkeläB172006/200727.-28.1.2007Jr. matkakohtainen SM 1500mPori Tekojäärata
10.Taneli KerolaB172006/200727.-28.1.2007Jr. matkakohtainen SM 1500mPori Tekojäärata
5.Anu HumistoB172006/200727.-28.1.2007Jr. matkakohtainen SM 1500mPori Tekojäärata
9.Anni MattilaB172006/200727.-28.1.2007Jr. matkakohtainen SM 1500mPori Tekojäärata
1.Pia HumistoA192006/200727.-28.1.2007Jr. matkakohtainen SM 3000mPori Tekojäärata
5.Mikko MäkeläB172006/200727.-28.1.2007Jr. matkakohtainen SM 3000mPori Tekojäärata
9.Taneli KerolaB172006/200727.-28.1.2007Jr. matkakohtainen SM 3000mPori Tekojäärata
2.Anu HumistoB172006/200727.-28.1.2007Jr. matkakohtainen SM 3000mPori Tekojäärata
8.Anni MattilaB172006/200727.-28.1.2007Jr. matkakohtainen SM 3000mPori Tekojäärata
1.Pia HumistoA192006/200727.-28.1.2007Jr. yhteispiste SMPori Tekojäärata
-Jaakko VälitaloA192006/200727.-28.1.2007Jr. yhteispiste SMPori Tekojäärata
4.Anu HumistoA192006/200727.-28.1.2007Jr. yhteispiste SMPori Tekojäärata
8.Anni MattilaA192006/200727.-28.1.2007Jr. yhteispiste SMPori Tekojäärata
7.Mikko MäkeläB172006/200727.-28.1.2007Jr. yhteispiste SMPori Tekojäärata
10.Taneli KerolaB172006/200727.-28.1.2007Jr. yhteispiste SMPori Tekojäärata
1.Anu HumistoA192007/200826.-27.1.2008Jr. matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
4.Taneli KerolaB172007/200826.-27.1.2008Jr. matkakohtainen SM 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
11.Julius LepolaB172007/200826.-27.1.2008Jr. matkakohtainen SM 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Anu HumistoA192007/200826.-27.1.2008Jr. matkakohtainen SM 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
5.Taneli KerolaB172007/200826.-27.1.2008Jr. matkakohtainen SM 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
10.Julius LepolaB172007/200826.-27.1.2008Jr. matkakohtainen SM 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Anu HumistoA192007/200826.-27.1.2008Jr. matkakohtainen SM 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
4.Taneli KerolaB172007/200826.-27.1.2008Jr. matkakohtainen SM 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
10.Julius LepolaB172007/200826.-27.1.2008Jr. matkakohtainen SM 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Anu HumistoA192007/200826.-27.1.2008Jr. matkakohtainen SM 3000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
3.Taneli KerolaB172007/200826.-27.1.2008Jr. matkakohtainen SM 3000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
7.Julius LepolaB172007/200826.-27.1.2008Jr. matkakohtainen SM 3000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Anu HumistoA192007/200826.-27.1.2008Jr. yhteispiste SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
3.Taneli KerolaB172007/200826.-27.1.2008Jr. yhteispiste SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
8.Julius LepolaB172007/200826.-27.1.2008Jr. yhteispiste SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
5.Anu HumistoA192008/20092.-4.1.2009Jr. matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
9.Anni MattilaB172008/20092.-4.1.2009Jr. matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
5.Taneli KerolaB172008/20092.-4.1.2009Jr. matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
9.Julius LepolaB172008/20092.-4.1.2009Jr. matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
3.Anu HumistoA192008/20092.-4.1.2009Jr. matkakohtainen SM 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
9.Anni MattilaB172008/20092.-4.1.2009Jr. matkakohtainen SM 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
3.Taneli KerolaB172008/20092.-4.1.2009Jr. matkakohtainen SM 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
7.Julius LepolaB172008/20092.-4.1.2009Jr. matkakohtainen SM 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
3.Anu HumistoA192008/20092.-4.1.2009Jr. matkakohtainen SM 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
7.Anni MattilaB172008/20092.-4.1.2009Jr. matkakohtainen SM 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
2.Taneli KerolaB172008/20092.-4.1.2009Jr. matkakohtainen SM 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
8.Julius LepolaB172008/20092.-4.1.2009Jr. matkakohtainen SM 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
3.Anu HumistoA192008/20097.-8.2.2009Jr. matkakohtainen SM 3000mHelsinki Oulunkylä
5.Anni MattilaB172008/20097.-8.2.2009Jr. matkakohtainen SM 3000mHelsinki Oulunkylä
3.Taneli KerolaB172008/20097.-8.2.2009Jr. matkakohtainen SM 3000mHelsinki Oulunkylä
5.Julius LepolaB172008/20097.-8.2.2009Jr. matkakohtainen SM 3000mHelsinki Oulunkylä
3.Anu HumistoA192008/20097.-8.2.2009Jr. yhteispiste SMHelsinki Oulunkylä
4.Anni MattilaB172008/20097.-8.2.2009Jr. yhteispiste SMHelsinki Oulunkylä
3.Taneli KerolaB172008/20097.-8.2.2009Jr. yhteispiste SMHelsinki Oulunkylä
6.Julius LepolaB172008/20097.-8.2.2009Jr. yhteispiste SMHelsinki Oulunkylä
5.Anni MattilaB172009/201016.-17.1.2010Jr. matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
5.Taneli KerolaB172009/201016.-17.1.2010Jr. matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
10.Julius LepolaB172009/201016.-17.1.2010Jr. matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
3.Anni MattilaB172009/201016.-17.1.2010Jr. matkakohtainen SM 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
4.Taneli KerolaB172009/201016.-17.1.2010Jr. matkakohtainen SM 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
5.Julius LepolaB172009/201016.-17.1.2010Jr. matkakohtainen SM 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
2.Anni MattilaB172009/201016.-17.1.2010Jr. matkakohtainen SM 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
4.Taneli KerolaB172009/201016.-17.1.2010Jr. matkakohtainen SM 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
5.Julius LepolaB172009/201016.-17.1.2010Jr. matkakohtainen SM 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
3.Anni MattilaB172009/201013.-14.2.2010Jr. matkakohtainen SM 3000mHelsinki Oulunkylä
3.Taneli KerolaB172009/201013.-14.2.2010Jr. matkakohtainen SM 3000mHelsinki Oulunkylä
3.Anni MattilaB172009/201013.-14.2.2010Jr. yhteispiste SMHelsinki Oulunkylä
3.Taneli KerolaB172009/201013.-14.2.2010Jr. yhteispiste SMHelsinki Oulunkylä
3.Anni MattilaA192010/201118.-19.12.2010Jr. matkakohtainen SM 3000mHelsinki Oulunkylä
1.Julius LepolaB172010/201118.-19.12.2010Jr. matkakohtainen SM 3000mHelsinki Oulunkylä
3.Taneli KerolaA192010/201118.-19.12.2010Jr. matkakohtainen SM 5000mHelsinki Oulunkylä
3.Anni MattilaA192010/201115.-16.1.2011Jr. matkakohtainen SM 500mHelsinki Oulunkylä
3.Anni MattilaA192010/201115.-16.1.2011Jr. matkakohtainen SM 1000mHelsinki Oulunkylä
4.Anni MattilaA192010/201115.-16.1.2011Jr. matkakohtainen SM 1000mHelsinki Oulunkylä
3.Anni MattilaA192010/20115.-6.-2.2011Jr. yhteispiste SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
2.Julius LepolaB172010/20115.-6.-2.2011Jr. yhteispiste SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Anni MattilaA192011/201210.-11.12.2012Jr. matkakohtainen SM 3000mHelsinki Oulunkylä
1.Anni MattilaA192011/2013 4.2.2012Jr. yhteispiste SMHelsinki Oulunkylä
1.Anni MattilaA192011/2014 10.-12.2.2012Jr. matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Anni MattilaA192011/2015 10.-12.2.2012Jr. matkakohtainen SM 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Anni MattilaA192011/2016 10.-12.2.2012Jr. matkakohtainen SM 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
5.Eemil-Oskar OrasB172014/201514.-15.2.2015Jr. yhteispiste SMHelsinki Oulunkylä
5.Tilda-Sofiia OrasB172014/201514.-15.2.2015Jr. yhteispiste SMHelsinki Oulunkylä
5.Eemil-Oskar OrasB172014/201514.-15.2.2015Jr. matkakohtainen SM 3000mHelsinki Oulunkylä
5.Tilda-Sofiia OrasB172014/201514.-15.2.2015Jr. matkakohtainen SM 3000mHelsinki Oulunkylä
5.Eemil-Oskar OrasB172014/201513.-15.3.2015Jr. matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
5.Eemil-Oskar OrasB172014/201513.-15.3.2015Jr. matkakohtainen SM 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
4.Eemil-Oskar OrasB172014/201513.-15.3.2015Jr. matkakohtainen SM 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
4.Tilda-Sofiia OrasB172014/201513.-15.3.2015Jr. matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
4.Tilda-Sofiia OrasB172014/201513.-15.3.2015Jr. matkakohtainen SM 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
4.Tilda-Sofiia OrasB172014/201513.-15.3.2015Jr. matkakohtainen SM 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
3.Eemil-Oskar OrasB172015/201622.-24.1-2016Jr. matkakohtainen SM 500mHelsinki Oulunkylä
2.Eemil-Oskar OrasB172015/201622.-24.1-2016Jr. matkakohtainen SM 1000mHelsinki Oulunkylä
3.Eemil-Oskar OrasB172015/201622.-24.1-2016Jr. matkakohtainen SM 1500mHelsinki Oulunkylä
3.Tilda-Sofiia OrasB172015/201622.-24.1-2016Jr. matkakohtainen SM 500mHelsinki Oulunkylä
3.Tilda-Sofiia OrasB172015/201622.-24.1-2016Jr. matkakohtainen SM 1000mHelsinki Oulunkylä
5.Tilda-Sofiia OrasB172015/201622.-24.1-2016Jr. matkakohtainen SM 1500mHelsinki Oulunkylä
2.Eemil-Oskar OrasB172015/20166.-7.2.2016Jr. yhteispiste SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
4.Tilda-Sofiia OrasB172015/20166.-7.2.2016Jr. yhteispiste SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
4.Eemil-Oskar OrasB172015/20166.-7.2.2016Jr. matkakohtainen SM 3000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
4.Tilda-Sofiia OrasB172015/20166.-7.2.2016Jr. matkakohtainen SM 3000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
3.Eemil-Oskar OrasA192016/201713.-15.1.2017Jr. matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
3.Eemil-Oskar OrasA192016/201713.-15.1.2017Jr. matkakohtainen SM 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
3.Eemil-Oskar OrasA192016/201713.-15.1.2017Jr. matkakohtainen SM 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
2.Tilda-Sofiia OrasA192016/201713.-15.1.2017Jr. matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
3.Tilda-Sofiia OrasA192016/201713.-15.1.2017Jr. matkakohtainen SM 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
4.Tilda-Sofiia OrasA192016/201713.-15.1.2017Jr. matkakohtainen SM 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
4.Eemil-Oskar OrasA192016/20174.-5.2.2017Jr. yhteispiste SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
3.Tilda-Sofiia OrasA192016/20174.-5.2.2017Jr. yhteispiste SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
5.Eemil-Oskar OrasA192017/201812.-14.1.2018Jr. matkakohtainen SM 500mHelsinki Oulunkylä
4.Eemil-Oskar OrasA192017/201812.-14.1.2018Jr. matkakohtainen SM 1000mHelsinki Oulunkylä
4.Eemil-Oskar OrasA192017/201812.-14.1.2018Jr. matkakohtainen SM 1500mHelsinki Oulunkylä
1.Tilda-Sofiia OrasA192017/201812.-14.1.2018Jr. matkakohtainen SM 500mHelsinki Oulunkylä
2.Tilda-Sofiia OrasA192017/201812.-14.1.2018Jr. matkakohtainen SM 1000mHelsinki Oulunkylä
2.Tilda-Sofiia OrasA192017/201812.-14.1.2018Jr. matkakohtainen SM 1500mHelsinki Oulunkylä
2.Eemil-Oskar OrasA192017/20182.-4.2.2018Jr. yhteispiste SMHelsinki Oulunkylä
-Tilda-Sofiia OrasA192017/20182.-4.2.2018Jr. yhteispiste SMHelsinki Oulunkylä
3.Eemil-Oskar OrasA192017/20182.-4.2.2018Jr. matkakohtainen SM 5000mHelsinki Oulunkylä
14.Ilmo HaikonenB172018/201918.-20.1.2019Jr. matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
16.Ilmo HaikonenB172018/201918.-20.1.2019Jr. matkakohtainen SM 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
12.Ilmo HaikonenB172018/201918.-20.1.2019Jr. matkakohtainen SM 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Laura KiviojaB172018/201918.-20.1.2019Jr. matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Laura KiviojaB172018/201918.-20.1.2019Jr. matkakohtainen SM 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Laura KiviojaB172018/201918.-20.1.2019Jr. matkakohtainen SM 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
8.Elma SetäläB172018/201918.-20.1.2019Jr. matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
7.Elma SetäläB172018/201918.-20.1.2019Jr. matkakohtainen SM 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
7.Elma SetäläB172018/201918.-20.1.2019Jr. matkakohtainen SM 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Laura KiviojaB172019/20208.-9-2-2020Jr. yhteispiste SMHelsinki Oulunkylä
4.Elma SetäläB172019/20208.-9-2-2020Jr. yhteispiste SMHelsinki Oulunkylä
7.Ilmo HaikonenB172019/202024.-26.1.2020Jr. Sprinttereiden SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Laura KiviojaB172019/202024.-26.1.2020Jr. Sprinttereiden SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
5.Elma SetäläB172019/202024.-26.1.2020Jr. Sprinttereiden SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
8.Ilmo HaikonenB172019/202024.-26.1.2020Jr. matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
7.Ilmo HaikonenB172019/202024.-26.1.2020Jr. matkakohtainen SM 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
6.Ilmo HaikonenB172019/202024.-26.1.2020Jr. matkakohtainen SM 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Laura KiviojaB172019/202024.-26.1.2020Jr. matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Laura KiviojaB172019/202024.-26.1.2020Jr. matkakohtainen SM 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Laura KiviojaB172019/202024.-26.1.2020Jr. matkakohtainen SM 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
5.Elma SetäläB172019/202024.-26.1.2020Jr. matkakohtainen SM 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
5.Elma SetäläB172019/202024.-26.1.2020Jr. matkakohtainen SM 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
6.Elma SetäläB172019/202024.-26.1.2020Jr. matkakohtainen SM 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Laura KiviojaA192020/202130.-31.1.2021Jr. yhteispiste SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
3.Elma SetäläA192020/202130.-31.1.2021Jr. yhteispiste SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
3.Ilmo HaikonenB172020/202130.-31.1.2021Jr. yhteispiste SMSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Laura KiviojaA192021/20225.-6..2.2022Jr. yhteispiste SMKuopio - Lippumäki
3.Elma SetäläA192021/20225.-6..2.2022Jr. yhteispiste SMKuopio - Lippumäki
4.Ilmo HaikonenB172021/20225.-6..2.2022Jr. yhteispiste SMKuopio - Lippumäki
       
Porin Pyrinnön luistelijoiden sijoitukset Hopealuistinfinaaleissa
(Alle 15 v. SM-kilpailut) vuodesta 1998 alkaen  
Päivitetty 10.2.2022
Sij.NimiSarjaKausipvmKilpailuKenttä
4.Johanna MyllyahoC151997/199814.-15.2.1998HopealuistinfinaaliRovaniemi Karkalovaara
10.Kaj HumistoD131997/199814.-15.2.1998HopealuistinfinaaliRovaniemi Karkalovaara
5.Marjaana LammiE111997/199814.-15.2.1998HopealuistinfinaaliRovaniemi Karkalovaara
10.Pia HumistoE111997/199814.-15.2.1998HopealuistinfinaaliRovaniemi Karkalovaara
13.Anu HumistoE111997/199814.-15.2.1998HopealuistinfinaaliRovaniemi Karkalovaara
3.Johanna Myllymaa, Anu Humisto, Pia HumistoC151997/199814.-15.2.1998Hopealuistinfinaali viestiRovaniemi Karkalovaara
8.Kaj HumistoD131998/199920.-21.2.1999HopealuistinfinaaliSeinäjoki Jääurheilukeskus
2.Henna MajuriE111998/199920.-21.2.1999HopealuistinfinaaliSeinäjoki Jääurheilukeskus
3.Pia HumistoE111998/199920.-21.2.1999HopealuistinfinaaliSeinäjoki Jääurheilukeskus
7.Anu HumistoE111998/199920.-21.2.1999HopealuistinfinaaliSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Anu HumistoE111998/199920.-21.2.1999Hopealuistinfinaali viestiSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Henna Majuri, Anu Humisto, Pia HumistoE111998/199920.-21.2.1999Hopealuistinfinaali viestiSeinäjoki Jääurheilukeskus
7.Kaj HumistoC151999/200012.-13.2.2000HopealuistinfinaaliHelsinki Oulunkylä
2.Henna MajuriD131999/200012.-13.2.2000HopealuistinfinaaliHelsinki Oulunkylä
3.Pia HumistoD131999/200012.-13.2.2000Hopealuistinfinaali viestiHelsinki Oulunkylä
1.Anu HumistoE111999/200012.-13.2.2000HopealuistinfinaaliHelsinki Oulunkylä
1.Henna Majuri, Anu Humisto, Pia HumistoD131999/200012.-13.2.2000Hopealuistinfinaali viestiHelsinki Oulunkylä
6.Kaj HumistoC152000/200117.-18.2.2001HopealuistinfinaaliJyväskylä Viitaniemi
2.Henna MajuriD132000/200117.-18.2.2001HopealuistinfinaaliJyväskylä Viitaniemi
3.Pia HumistoD132000/200117.-18.2.2001HopealuistinfinaaliJyväskylä Viitaniemi
2.Anu HumistoE112000/200117.-18.2.2001HopealuistinfinaaliJyväskylä Viitaniemi
10.Johanna Kuuri-RiuttaE112000/200117.-18.2.2001HopealuistinfinaaliJyväskylä Viitaniemi
13.Jenni MajuriE112000/200117.-18.2.2001HopealuistinfinaaliJyväskylä Viitaniemi
14.Taneli KerolaE112000/200117.-18.2.2001HopealuistinfinaaliJyväskylä Viitaniemi
16.Marko Kuuri-RiuttaE112000/200117.-18.2.2001HopealuistinfinaaliJyväskylä Viitaniemi
3.Kaj Humisto, Taneli Kerola, Marko Kuuri-RiuttaC152000/200117.-18.2.2001Hopealuistinfinaali viestiJyväskylä Viitaniemi
1.Henna Majuri, Anu Humisto, Pia HumistoD132000/200117.-18.2.2001Hopealuistinfinaali viestiJyväskylä Viitaniemi
2.Henna MajuriC152001/20029.-10.2.2002HopealuistinfinaaliSeinäjoki Jääurheilukeskus
2.Anu HumistoD132001/20029.-10.2.2002HopealuistinfinaaliSeinäjoki Jääurheilukeskus
5.Johanna Kuuri-RiuttaD132001/20029.-10.2.2002HopealuistinfinaaliSeinäjoki Jääurheilukeskus
4.Taneli KerolaE112001/20029.-10.2.2002HopealuistinfinaaliSeinäjoki Jääurheilukeskus
12.Marko Kuuri-RiuttaE112001/20029.-10.2.2002HopealuistinfinaaliSeinäjoki Jääurheilukeskus
15.Saku JussilaE112001/20029.-10.2.2002HopealuistinfinaaliSeinäjoki Jääurheilukeskus
10.Jenni MajuriE112001/20029.-10.2.2002HopealuistinfinaaliSeinäjoki Jääurheilukeskus
18.Maria TuominenE112001/20029.-10.2.2002HopealuistinfinaaliSeinäjoki Jääurheilukeskus
2.Anu Humisto, Jenni Majuri, Johanna Kuuri-RiuttaD132001/20029.-10.2.2002Hopealuistinfinaali viestiSeinäjoki Jääurheilukeskus
4.Saku Jussila, Marko Kuuri-Riutta, Taneli KerolaE112001/20029.-10.2.2002Hopealuistinfinaali viestiSeinäjoki Jääurheilukeskus
2.Pia HumistoC152002/200315.-16.2.2003HopealuistinfinaaliHelsinki Kallio
4.Anu HumistoD132002/200315.-16.2.2003HopealuistinfinaaliHelsinki Kallio
7.Johanna Kuuri-RiuttaD132002/200315.-16.2.2003HopealuistinfinaaliHelsinki Kallio
4.Taneli KerolaE112002/200315.-16.2.2003HopealuistinfinaaliHelsinki Kallio
9.Marko Kuuri-RiuttaE112002/200315.-16.2.2003HopealuistinfinaaliHelsinki Kallio
12.Justus TörmälehtoE112002/200315.-16.2.2003HopealuistinfinaaliHelsinki Kallio
13.Saku JussilaE112002/200315.-16.2.2003HopealuistinfinaaliHelsinki Kallio
5.Anni MattilaE112002/200315.-16.2.2003HopealuistinfinaaliHelsinki Kallio
9.Outi MattilaE112002/200315.-16.2.2003HopealuistinfinaaliHelsinki Kallio
14.Annika ÖhmanE112002/200315.-16.2.2003HopealuistinfinaaliHelsinki Kallio
15.Maria TuominenE112002/200315.-16.2.2003HopealuistinfinaaliHelsinki Kallio
17.Linda KärkkänenE112002/200315.-16.2.2003HopealuistinfinaaliHelsinki Kallio
1.Johanna Kuuri, Anu Humisto, Pia HumistoC152002/200315.-16.2.2003Hopealuistinfinaali viestiHelsinki Kallio
2.Saku Jussila, Marko Kuuri-Riutta, Taneli KerolaE112002/200315.-16.2.2003Hopealuistinfinaali viestiHelsinki Kallio
3.Annika Öhman, Outi Mattila, Anni MattilaE112002/200315.-16.2.2003Hopealuistinfinaali viestiHelsinki Kallio
10.Mikko RajakangasC152003/200414.-15.2.2004HopealuistinfinaaliOulu Raatin kenttä
3.Anu HumistoC152003/200414.-15.2.2004HopealuistinfinaaliOulu Raatin kenttä
4.Johanna Kuuri-RiuttaC152003/200414.-15.2.2004HopealuistinfinaaliOulu Raatin kenttä
-Iiris LepolaC152003/200414.-15.2.2004HopealuistinfinaaliOulu Raatin kenttä
2.Mikko MäkeläD132003/200414.-15.2.2004HopealuistinfinaaliOulu Raatin kenttä
11.Outi MattilaD132003/200414.-15.2.2004HopealuistinfinaaliOulu Raatin kenttä
4.Taneli KerolaE112003/200414.-15.2.2004HopealuistinfinaaliOulu Raatin kenttä
10.Marko Kuuri-RiuttaE112003/200414.-15.2.2004HopealuistinfinaaliOulu Raatin kenttä
11.Saku JussilaE112003/200414.-15.2.2004HopealuistinfinaaliOulu Raatin kenttä
15.Antti ÖhmanE112003/200414.-15.2.2004HopealuistinfinaaliOulu Raatin kenttä
1.Anni MattilaE112003/200414.-15.2.2004HopealuistinfinaaliOulu Raatin kenttä
7.Annika ÖhmanE112003/200414.-15.2.2004HopealuistinfinaaliOulu Raatin kenttä
3.Mikko Mäkelä, Antti Öhman, Mikko RajakangasC152003/200414.-15.2.2004Hopealuistinfinaali viestiOulu Raatin kenttä
1.Anu Humisto, Iiris Lepola, Johanna Kuuri-RiuttaC152003/200414.-15.2.2004Hopealuistinfinaali viestiOulu Raatin kenttä
4.Anni Mattila, Annika Öhman, Outi MattilaD132003/200414.-15.2.2004Hopealuistinfinaali viestiOulu Raatin kenttä
2.Taneli Kerola, Saku Jussila, Marko Kuuri-RiuttaC152003/200414.-15.2.2004Hopealuistinfinaali viestiOulu Raatin kenttä
3.Anu HumistoC152004/200512.-13.2.2005HopealuistinfinaaliPorin Tekojäärata
6.Iiris LepolaC152004/200512.-13.2.2005HopealuistinfinaaliPorin Tekojäärata
7.Johanna Kuuri-RiuttaC152004/200512.-13.2.2005HopealuistinfinaaliPorin Tekojäärata
6.Taneli KerolaD132004/200512.-13.2.2005HopealuistinfinaaliPorin Tekojäärata
6.Anni MattilaD132004/200512.-13.2.2005HopealuistinfinaaliPorin Tekojäärata
8.Outi MattilaD132004/200512.-13.2.2005HopealuistinfinaaliPorin Tekojäärata
6.Saku JussilaE112004/200512.-13.2.2005HopealuistinfinaaliPorin Tekojäärata
4.Maria TuominenE112004/200512.-13.2.2005HopealuistinfinaaliPorin Tekojäärata
10.Linda KärkkänenE112004/200512.-13.2.2005HopealuistinfinaaliPorin Tekojäärata
3.Mikko Mäkelä, Saku Jussila, Taneli KerolaC152004/200512.-13.2.2005Hopealuistinfinaali viestiPorin Tekojäärata
2.Anu Humisto, Johanna Kuuri-Riutta, Iiris LepolaC152004/200512.-13.2.2005Hopealuistinfinaali viestiPorin Tekojäärata
3.Anni Mattila, Maria Tuominen, Outi MattilaD132004/200512.-13.2.2005Hopealuistinfinaali viestiPorin Tekojäärata
4.Mikko MäkeläC152005/20064.-5.2.2006HopealuistinfinaaliJyväskylä Viitaniemi
7.Outi MattilaC152005/20064.-5.2.2006HopealuistinfinaaliJyväskylä Viitaniemi
3.Taneli KerolaD132005/20064.-5.2.2006HopealuistinfinaaliJyväskylä Viitaniemi
9.Saku JussilaD132005/20064.-5.2.2006HopealuistinfinaaliJyväskylä Viitaniemi
3.Anni MattilaD132005/20064.-5.2.2006HopealuistinfinaaliJyväskylä Viitaniemi
8.Sami MattilaE112005/20064.-5.2.2006HopealuistinfinaaliJyväskylä Viitaniemi
9.Maria TuominenD132006/200717.-18.2.2007HopealuistinfinaaliValkeakoski
12.Eveliina JunnilaD132006/200717.-18.2.2007HopealuistinfinaaliValkeakoski
8.Tiina MäkinenE112006/200717.-18.2.2007HopealuistinfinaaliValkeakoski
9.Laura UrpulahtiE112006/200717.-18.2.2007HopealuistinfinaaliValkeakoski
5.Anni MattilaC152007/20089.-10.2.2008HopealuistinfinaaliSeinäjoki Jääurheilukeskus
8.Maria TuominenC152007/20089.-10.2.2008HopealuistinfinaaliSeinäjoki Jääurheilukeskus
2.Taneli KerolaC152007/20089.-10.2.2008HopealuistinfinaaliSeinäjoki Jääurheilukeskus
11.Eveliina JunnilaD132007/20089.-10.2.2008HopealuistinfinaaliSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Julius LepolaD132007/20089.-10.2.2008HopealuistinfinaaliSeinäjoki Jääurheilukeskus
5.Tilda-Sofiia OrasE112007/20089.-10.2.2008HopealuistinfinaaliSeinäjoki Jääurheilukeskus
8.Laura UrpulahtiE112007/20089.-10.2.2008HopealuistinfinaaliSeinäjoki Jääurheilukeskus
11.Eemil-Oskar OrasE112007/20089.-10.2.2008HopealuistinfinaaliSeinäjoki Jääurheilukeskus
2.Anni Mattila, Eveliina Junnila, Maria TuominenC152007/20089.-10.2.2008Hopealuistinfinaali viestiSeinäjoki Jääurheilukeskus
4.Taneli Kerola, Eemil-Oskar Oras, Julius LepolaC152007/20089.-10.2.2008Hopealuistinfinaali viestiSeinäjoki Jääurheilukeskus
2.Julius LepolaC152008/200914.-15.2.2009HopealuistinfinaaliSeinäjoki Jääurheilukeskus
3.Tilda-Sofiia OrasE112008/200914.-15.2.2009HopealuistinfinaaliSeinäjoki Jääurheilukeskus
5.Eemil-Oskar OrasE112008/200914.-15.2.2009HopealuistinfinaaliSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Julius LepolaC152009/201013.-14.2.2010HopealuistinfinaaliHelsinki Oulunkylä
4.Laura UrpulahtiD132009/201013.-14.2.2010HopealuistinfinaaliHelsinki Oulunkylä
3.Eemil-Oskar OrasE112009/201013.-14.2.2010HopealuistinfinaaliHelsinki Oulunkylä
4.Sakari SaarenmaaE112009/201013.-14.2.2010HopealuistinfinaaliHelsinki Oulunkylä
3.Tilda-Sofiia OrasE112009/201013.-14.2.2010HopealuistinfinaaliHelsinki Oulunkylä
7.Ida RoslingE112009/201013.-14.2.2010HopealuistinfinaaliHelsinki Oulunkylä
9.Katriina SaarenmaaE112009/201013.-14.2.2010HopealuistinfinaaliHelsinki Oulunkylä
3.Eemil-Oskar Oras, Sakari Saarenmaa, Niilo TervevuoriE112009/201013.-14.2.2010Hopealuistinfinaali viestiHelsinki Oulunkylä
2.Tilda-Sofiia Oras Ida Rosling, Katriina SaarenmaaE112009/201013.-14.2.2010Hopealuistinfinaali viestiHelsinki Oulunkylä
5.Eemil-Oskar OrasD132010/201112.-13.2.2011HopealuistinfinaaliPorin Tekojäärata
7.Sakari SaarenmaaD132010/201112.-13.2.2011HopealuistinfinaaliPorin Tekojäärata
4.Tilda-Sofiia OrasD132010/201112.-13.2.2011HopealuistinfinaaliPorin Tekojäärata
5.Laura UrpulahtiD132010/201112.-13.2.2011HopealuistinfinaaliPorin Tekojäärata
9.Niilo TervevuoriE112010/201112.-13.2.2011HopealuistinfinaaliPorin Tekojäärata
3.Ida RoslingE112010/201112.-13.2.2011HopealuistinfinaaliPorin Tekojäärata
7.Laura KiviojaE112010/201112.-13.2.2011HopealuistinfinaaliPorin Tekojäärata
11.Nelli TervevuoriE112010/201112.-13.2.2011HopealuistinfinaaliPorin Tekojäärata
-Katriina SaarenmaaE112010/201112.-13.2.2011HopealuistinfinaaliPorin Tekojäärata
3.Sakari Saarenmaa, Niilo Tervevuori, Eemil-Oskar OrasD132010/201112.-13.2.2011Hopealuistinfinaali viestiPorin Tekojäärata
2.Laura Urpulahti, Iida Rosling ja Tilda - Sofiia OrasD132010/201112.-13.2.2011Hopealuistinfinaali viestiPorin Tekojäärata
3.Laura Kivioja, Nelli Tervevuori ja Katriina SaarenmaaE112010/201112.-13.2.2011Hopealuistinfinaali viestiPorin Tekojäärata
4.Laura UrpulahtiC152011/2012 4.-5.2.2012HopealuistinfinaaliHelsinki Oulunkylä
4.Eemil-Oskar OrasD132011/2012 4.-5.2.2012HopealuistinfinaaliHelsinki Oulunkylä
10.Niilo TervevuoriD132011/2012 4.-5.2.2012HopealuistinfinaaliHelsinki Oulunkylä
5.Tilda-Sofiia OrasD132011/2012 4.-5.2.2012HopealuistinfinaaliHelsinki Oulunkylä
3.Laura KiviojaE112012/201326.-27.1.2013HopealuistinfinaaliValkeakoski
5.Niilo TervevuoriD132012/201326.-27.1.2013HopealuistinfinaaliValkeakoski
5.Eemil-Oskar OrasC152012/201326.-27.1.2013HopealuistinfinaaliValkeakoski
3.Jeremy Rouvali, Niilo Tervevuori, Eemil-Oskar OrasC152012/201326.-27.1.2013Hopealuistinfinaali viestiValkeakoski
5.Tilda-Sofiia OrasC152013/20141.-2.2.2014HopealuistinfinaaliSeinäjoki Jääurheilukeskus
5.Eemil-Oskar OrasC152013/20141.-2.2.2014HopealuistinfinaaliSeinäjoki Jääurheilukeskus
2.Jeremy RouvaliD132013/20141.-2.2.2014HopealuistinfinaaliSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Laura KiviojaE112013/20141.-2.2.2014HopealuistinfinaaliSeinäjoki Jääurheilukeskus
9.Elma SetäläE112013/20141.-2.2.2014HopealuistinfinaaliSeinäjoki Jääurheilukeskus
8.Taavi TervevuoriE112013/20141.-2.2.2014HopealuistinfinaaliSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Laura Kivioja, Tilda-Sofiia Oras, Elma SetäläC152013/20141.-2.2.2014Hopealuistinfinaali viestiSeinäjoki Jääurheilukeskus
3.Jeremy Rouvali, Eemil-Oskar Oras, Taavi TervevuoriC152013/20141.-2.2.2014Hopealuistinfinaali viestiSeinäjoki Jääurheilukeskus
4.Tilda-Sofiia OrasC152013/201421.-23.2.2014Matkakohtainen 500mHelsinki Oulunkylä
7.Eemil-Oskar OrasC152013/201421.-23.2.2014Matkakohtainen 500mHelsinki Oulunkylä
5.Tilda-Sofiia OrasC152013/201421.-23.2.2014Matkakohtainen 1000mHelsinki Oulunkylä
-Eemil-Oskar OrasC152013/201421.-23.2.2014Matkakohtainen 1000mHelsinki Oulunkylä
4.Tilda-Sofiia OrasC152013/201421.-23.2.2014Matkakohtainen 1500mHelsinki Oulunkylä
6.Eemil-Oskar OrasC152013/201421.-23.2.2014Matkakohtainen 1500mHelsinki Oulunkylä
9.Aino-Emilia GrénE112014/201514.-15.2.2015HopealuistinfinaaliHelsinki Oulunkylä
2.Laura KiviojaD132014/201514.-15.2.2015HopealuistinfinaaliHelsinki Oulunkylä
6.Kiia JunnilaD132014/201514.-15.2.2015HopealuistinfinaaliHelsinki Oulunkylä
8.Janette RuotsalainenD132014/201514.-15.2.2015HopealuistinfinaaliHelsinki Oulunkylä
9.Elma SetäläD132014/201514.-15.2.2015HopealuistinfinaaliHelsinki Oulunkylä
2.Laura Kivioja, Kiia Junnila, Janette RuotsalainenD132014/201514.-15.2.2015Hopealuistinfinaali viestiHelsinki Oulunkylä
3.Laura KiviojaD132014/201513.-15.3.2015Matkakohtainen 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
3.Laura KiviojaD132014/201513.-15.3.2015Matkakohtainen 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
3.Laura KiviojaD132014/201513.-15.3.2015Matkakohtainen 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
5.Janette RuotsalainenD132014/201513.-15.3.2015Matkakohtainen 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
5.Janette RuotsalainenD132014/201513.-15.3.2015Matkakohtainen 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
6.Janette RuotsalainenD132014/201513.-15.3.2015Matkakohtainen 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
2.Laura KiviojaC152015/201622.-24.1-2016 Matkakohtainen SM 500mHelsinki Oulunkylä
2.Laura KiviojaC152015/201622.-24.1-2016 Matkakohtainen SM 1000mHelsinki Oulunkylä
2.Laura KiviojaC152015/201622.-24.1-2016 Matkakohtainen SM 1500mHelsinki Oulunkylä
1.Laura KiviojaD132015/20166.-7.2.2016HopealuistinfinaaliSeinäjoki Jääurheilukeskus
3.Elma SetäläD132015/20166.-7.2.2016HopealuistinfinaaliSeinäjoki Jääurheilukeskus
7.Ilmo HaikonenE112015/20166.-7.2.2016HopealuistinfinaaliSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Laura KiviojaC152016/201713.-15.1.2017Matkakohtainen 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Laura KiviojaC152016/201713.-15.1.2017Matkakohtainen 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Laura KiviojaC152016/201713.-15.1.2017Matkakohtainen 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
5.Elma SetäläC152016/201713.-15.1.2017Matkakohtainen 500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
4.Elma SetäläC152016/201713.-15.1.2017Matkakohtainen 1000mSeinäjoki Jääurheilukeskus
4.Elma SetäläC152016/201713.-15.1.2017Matkakohtainen 1500mSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Laura KiviojaC152016/20174.-5.2.2017HopealuistinfinaaliSeinäjoki Jääurheilukeskus
4.Elma SetäläC152016/20174.-5.2.2017HopealuistinfinaaliSeinäjoki Jääurheilukeskus
6.Ilmo HaikonenD132016/20174.-5.2.2017HopealuistinfinaaliSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Laura KiviojaC152017/201812.-14.1.2018Matkakohtainen 500mHelsinki Oulunkylä
1.Laura KiviojaC152017/201812.-14.1.2018Matkakohtainen 1000mHelsinki Oulunkylä
1.Laura KiviojaC152017/201812.-14.1.2018Matkakohtainen 1500mHelsinki Oulunkylä
1.Laura KiviojaC152017/20182.-4.2.2018HopealuistinfinaaliHelsinki Oulunkylä
6.Ilmo HaikonenD132017/20182.-4.2.2018HopealuistinfinaaliHelsinki Oulunkylä
9.Erik VuorisaloE112017/20182.-4.2.2018HopealuistinfinaaliHelsinki Oulunkylä
4.Ilmo HaikonenC152018/20192.-3.2.2019HopealuistinfinaaliPorin Tekojäärata
7.Iris VuorisaloE112018/20192.-3.2.2019HopealuistinfinaaliPorin Tekojäärata
11.Erik VuorisaloE112018/20192.-3.2.2019HopealuistinfinaaliPorin Tekojäärata
13.Mikael JanssonE112018/20192.-3.2.2019HopealuistinfinaaliPorin Tekojäärata
14.Nuutti PalonenE112018/20192.-3.2.2019HopealuistinfinaaliPorin Tekojäärata
15.Veikka KaikuE112018/20192.-3.2.2019HopealuistinfinaaliPorin Tekojäärata
5.Ilmo HaikonenC152019/20208.-9.2.2020HopealuistinfinaaliHelsinki Oulunkylä
3.Erik VuorisaloE112019/20208.-9.2.2020HopealuistinfinaaliHelsinki Oulunkylä
4.Veikka KaikuE112019/20208.-9.2.2020HopealuistinfinaaliHelsinki Oulunkylä
6.Mikael JanssonE112019/20208.-9.2.2020HopealuistinfinaaliHelsinki Oulunkylä
2.Iris VuorisaloE112019/20208.-9.2.2020HopealuistinfinaaliHelsinki Oulunkylä
4.Milla IsokorpiE112019/20208.-9.2.2020HopealuistinfinaaliHelsinki Oulunkylä
4.Iiris VuorisaloD132020/202130.-31.1.2021HopealuistinfinaaliSeinäjoki Jääurheilukeskus
7.Nuutti PalonenD132020/202130.-31.1.2021HopealuistinfinaaliSeinäjoki Jääurheilukeskus
2.Milla IsokorpiE112020/202130.-31.1.2021HopealuistinfinaaliSeinäjoki Jääurheilukeskus
1.Erik VuorisaloE112020/202130.-31.1.2021HopealuistinfinaaliSeinäjoki Jääurheilukeskus
2.Veikka KaikuE112020/202130.-31.1.2021HopealuistinfinaaliSeinäjoki Jääurheilukeskus
5.Mikael JanssonE112020/202130.-31.1.2021HopealuistinfinaaliSeinäjoki Jääurheilukeskus
10.Otava PalonenE112020/202130.-31.1.2021HopealuistinfinaaliSeinäjoki Jääurheilukeskus
4.Eerik Vuorisalo, Nuutti Palonen ja Iiris Vuorisalo 2020/202130.-31.1.2021Hopealuistinfinaali viestiSeinäjoki Jääurheilukeskus
5.Milla Isokorpo, Mikael Jansson ja Veikka Kaiku 2020/202130.-31.1.2021Hopealuistinfinaali viestiSeinäjoki Jääurheilukeskus
2.Nuutti PalonenD132021/20225.-6..2.2022HopealuistinfinaaliKuopio - Lippumäki
3.Veikka KaikuD132021/20225.-6..2.2022HopealuistinfinaaliKuopio - Lippumäki
2.Iiris VuorisaloD132021/20225.-6..2.2022HopealuistinfinaaliKuopio - Lippumäki
3.Milla IsokorpiD132021/20225.-6..2.2022HopealuistinfinaaliKuopio - Lippumäki
1.Erik VuorisaloE112021/20225.-6..2.2022HopealuistinfinaaliKuopio - Lippumäki
3.Mikael JanssonE112021/20225.-6..2.2022HopealuistinfinaaliKuopio - Lippumäki
8.Alexandra KunnasE112021/20225.-6..2.2022HopealuistinfinaaliKuopio - Lippumäki
3.Nuutti Palonen, Eerik Vuorisalo ja Iiris Vuorisalo 2021/20225.-6..2.2022Hopealuistinfinaali viestiKuopio - Lippumäki
4.Milla Isokorpo, Mikael Jansson ja Veikka Kaiku 2021/20225.-6..2.2022Hopealuistinfinaali viestiKuopio - Lippumäki

Luistelun historiaa sivut on vielä keskeneräiset, koska teemme historiaa lähes päivittäin.

Jos sinulla on tietoa Porin Pyrinnön luistelijoiden historiasta ja ennätyksistä tai sinulla on vanhoja valokuvia ja lehtileikkeitä, niin ota yhteyttä Jorma Humistoon 040 820 5523 tai jorma.humisto(at)gmail.com. Laittaisimme mielellämme seuran historiaa tänne kaikkien nähtäväksi.

Päivitystöitä tehdään... sivuja on päivitetty viimeksi 16.10.2022.



Tiilimäen kentällä
Porin Pyrinnön luistelijoiden TOP- Rancing listat  Päivitetty 16.10.2022
Top 500 m Miehet
SijaAikaNimi
137,52 Kaj Humisto
239,11 Eemil-Oskar Oras
340,67 Vesa Isoviita
440,87 Julius Lepola
541,48 Kimmo Kivioja
641,54 Taneli Kerola
741,63 Jaakko Välitalo
841,9 Simo Gratshew
942,39  Aki Henttinen
1042,88 Jani Lepistö
1142,7 Tapio Hannula
1242,87 Topi Hirvonen
1343,40 Ilmo Haikonen
1443,61 Tomi Kuuri-Riutta
1544,43 Mikko Rajakangas
1644,59 Jari Lepola
1745,1 Markku Sivonen
1845,2 Mikko Piilo
1945,42 Mikko Mäkelä
2045,6 Kari Lankinen
2146,31 Pekka Mattila
2246,33 Jeremy Rouvali
2347,26 Osmo Oras
2447,35 Christer Vuorisalo
2547,7 Lauri Karaksela
2647,93 Arto Nissinen
2748,78 Ari Salminen
2849,73 Petri Tervevuori
2951,25 Ilkka Jussila
3051,87 Mika Huhtasalo
3152,00 Eerik Vuorisalo
3252,18 Nuutti Palonen
3352,73 Niilo Tervevuori
3452,84 Janne Jansson
3553,09 Hannu Ruohomaa
3654,8 Veijo Kari
3754,9 Anders Lindström
3855,76 Arttu Salminen
3955,98 Saku Jussila
4056,67 Sakari Saarenmaa
4157,05 Veikka Kaiku
4257,43 Jyrki Haikonen
4359,20 Mikael Jansson
44 1.00,2 Jorma Humisto
45 1.00,79 Juha Ohrankämmen
46 1.06,96 Harri Reunanen
47 1.07,40 Jukka Jokinen
48 1.07,78 Ville Nissinen
491.08,51 Taavi Tervevuori
501.09,34 Juuso Vuoli
511.10,99 Oliver Isokorpi
52 1.11,2 Sami Mattila
531.11,42 Jami Ruotsalainen
54 1.11,70 Tuomas Uusi-Rantala
55 1.14,84 Erkki Marila
56 1.16,8 Antti Öhman
57 1.18,8 Arend van Balen
581.23,66 Aarne Holmi
59 1.24,1 Tuukka Panula
601.25,40 Max Isokorpi
611.25,93 Otava Palonen
62 1.28,22 Nicke Virkkunen
63 1.35,56 Teemu Uusi-Rantala
641.38,01 Rasmus Sahin
65 1.45,99 Joona Kuusisto
661.46,72 Robert Palmroth
671.55,15 Max Isokorpi
68 2.00,1 Mikael Keita
   
Top 1000 m Miehet
SijaAikaNimi
1 1.13,80 Kaj Humisto
21.17,81 Eemil-Oskar Oras
3 1.20,97 Julius Lepola
4 1.21,80 Kimmo Kivioja
5 1.23,37 Taneli Kerola
6 1.23,42 Vesa Isoviita
7 1.24,6 Simo Gratshew
8 1.25,62 Jaakko Välitalo
9 1.26,55 Tomi Kuuri-Riutta
10 1.27,34 Jani Lepistö
11 1.27,38 Aki Henttinen
121.27,92 Ilmo Haikonen
13 1.29,5 Tapio Hannula
14 1.30,09 Mikko Rajakangas
151.30,29 Topi Hirvonen
16 1.30,38 Jari Lepola
17 1.33,07 Mikko Mäkelä
181.34,71 Christer Vuorisalo
19 1.36,5 Lankinen Kari
201.37,89 Jeremy Rouvali
21 1.37,97 Arto Nissinen
23 1.38,19 Petri Tervevuori
24 1.42,12 Lauri Karaksela
251.44,10 Ari Salminen
26 1.44,20 Pekka Mattila
27 1.44,4 Mikko Piilo
281.47,99 Nuutti Palonen
291.48,83 Eerik Vuorisalo
30 1.48,91 Ilkka Jussila
311.50,20 Mika Huhtasalo
32 1.50,24 Niilo Tervevuori
33 1.53,40 Hannu Ruohomaa
34 1.54,7 Veijo Kari
351.55,20 Arttu Salminen
36 1.57,30 Anders Lindström
37 1.57,62 Sakari Saarenmaa
381.58,41 Janne Jansson
39 1.58,63 Saku Jussila
40 2.03,7 Jorma Humisto
412.05,76 Veikka Kaiku
42 2.06,96 Juha Ohrankämmen
43 2.11,09 Jukka Jokinen
442.11,78 Mikael Jansson
452.21,52 Taavi Tervevuori
46 2.26,68 Harri Reunanen
472.26,80 Oliver Isokorpi
482.28,01 Juuso Vuoli
49 2.28,9 Arend van Balen
502.34,37 Jami Ruotsalainen
512.41,48 Max Isokorpi
52 2.57,5 Tuukka Panula
   
Top 1500 m Miehet
SijaAikaNimi
1 1.52,35 Kaj Humisto
2 1.59,70 Vesa Isoviita
32.02,60 Eemil-Oskar Oras
4 2.04,60 Julius Lepola
5 2.07,68 Kimmo Kivioja
6 2.09,39 Taneli Kerola
7 2.13,95 Tomi Kuuri-Riutta
8 2,14,3 Simo Gratshew
9 2,14,80 Jaakko Välitalo
10 2.15,1 Jani Lepistö
11 2.15,35 Jari Lepola
12 2.19,82 Aki Henttinen
13 2.20,1 Tapio Hannula
14 2.24,79 Mikko Mäkelä
15 2.21,06 Mikko Rajakangas
162.20,76 Ilmo Haikonen
172.26,93 Christer Vuorisalo
18 2.28,6 Sivonen Markku
192.28,83 Topi Hirvonen
20 2.29,7 Lankinen Kari
21 2.30,5 Mikko Piilo
22 2.32,68 Petri Tervevuori
23 2.38,83 Lauri Karaksela
24 2.39,60 Ilkka Jussila
25 2.49,54 Veijo Kari
262.50,27 Eerik Vuorisalo
272.55,89 Nuutti Palonen
28 3.13,42 Saku Jussila
293.39,06 Veikka Kaiku
   
Top 3000 m Miehet
SijaAikaNimi
1 4.00,47 Kaj Humisto
2 4.17,53 Vesa Isoviita
3 4.21,25 Julius Lepola
4 4.30,63 Kimmo Kivioja
54.37,93 Eemil-Oskar Oras
6 4.38,87 Taneli Kerola
7 4.44,24 Tomi Kuuri-Riutta
8 4.48,2 Jani Lepistö
9 4.58,75 Aki Henttinen
10 4.59,0 Simo Gratshew
11 5.01,6 Tapio Hannula
12 5.02,0 Jari Lepola
135.03,86 Ilmo Haikonen
14 5.03,98 Mikko Mäkelä
15 5.04,75 Jaakko Välitalo
16 5.06,00 Tomi Kuuri-Riutta
17 5.06,64 Mikko Rajakangas
185.09,00 Christer Vuorisalo
19 5.17,4 Markku Sivonen
205.17,88 Topi Hirvonen
21 5.28,5 Mikko Piilo
22 5.29,3 Lankinen Kari
235.34,06 Petri Tervevuori
24 5.37,21 Ilkka Jussila
25 5.49,04 Veijo Kari
   
Top 5000 m Miehet
SijaAikaNimi
1 7.15,63 Kaj Humisto
2 7.19,55 Vesa Isoviita
3 8.00,78 Kimmo Kivioja
4 8.11,87 Julius Lepola
5 8.15.57 Taneli Kerola
6 8.15,65 Jani Lepistö
78.17,06 Eemil-Oskar Oras
88,29,90 Lauri Karaksela
9 8.32,18 Jari Lepola
10 8.37,8 Simo Gratshew
11 8.42,6 Tapio Hannula
12 8.49,42 Aki Henttinen
13 8.50,60 Jaakko Välitalo
148.51,95 Ilmo Haikonen
159.32,46 Christer Vuorisalo
16 9.47,27 Ilkka Jussila
17 9.52,31 Mikko Rajakangas
   

 

Top 10000 m Miehet
SijaAikaNimi
116.17,11 Vesa Isoviita
217.04,55 Kaj Humisto
317.19,92 Jani Lepistö
417.26,48 Jari Lepola
517.41,61 Kimmo Kivioja
619,44,61 Ilmo Haikonen
   

 

Tiilimäen kentällä
Top 500 m Naiset
SijaAikaNimi
140,49 Laura Kivioja
242,57 Pia Humisto
342,92 Tilda-Sofiia Oras
443,22 Anni Mattila
543,70 Annakaisa Kivioja
645,07 Anu Humisto
747,03 Karoliina Lepistö
847,11 Elma Setälä
950,83 Henna Majuri
1051,35 Iiris Lepola
1151,4 Katja Lammi
1251,66 Iiris Vuorisalo
1351,7 Maarit Lepomäki
1452,1 Johanna Kuuri-Riutta
1552,52 Johanna Myllyaho
1652,92 Outi Mattila
1753,33 Milla Isokorpi
1857,54 Maria Tuominen
1958,26 Janette Ruotsalainen
2058,47 Kiia Junnila
2158,66 Laura Urpulahti
22 1.00,55 Iida Rosling
23 1.03,51 Eveliina Junnila
24 1.08,64 Linda Kärkkänen
25 1.08,68 Katriina Saarenmaa
261.10,16 Vilma Nordlund
271.11,76 Aino-Emilia Grén
28 1.13,10 Annika Öhman
29 1.21,83 Katariina Järvinen
301.24,63 Nea Hakamäki
311.29,42 Emma Massei
32 1.29,53 Nelli Tervevuori
33 1.31,57 Tiina Mäkinen
341.31,59 Alexandra Kunnas
351.42,45 Helka Laine
   
Top 1000 m Naiset
SijaAikaNimi
11.21,62 Laura Kivioja
2 1.23,38 Pia Humisto
31.25,75 Tilda-Sofiia Oras
4 1.27,17 Anni Mattila
5 1.28,17 Anu Humisto
6 1.30,24 Annakaisa Kivioja
71.34,58 Elma Setälä
8 1.42,43 Karoliina Lepistö
9 1.43,32 Henna Majuri
101.44,57 Iiris Vuorisalo
11 1.46,46 Iiris Lepola
12 1.50,8 Maarit Lepomäki
131.50,89 Iiris Vuorisalo
14 1.51,2 Katja Lammi
15 1.51,49 Johanna Myllyaho
16 1.51,6 Johanna Kuuri-Riutta
17 1.51,88 Outi Mattila
181.52,61 Milla Isokorpi
191.58,29 Janette Ruotsalainen
20 2.04,69 Maria Tuominen
212.06,09 Kiia Junnila
22 2.06,30 Laura Urpulahti
23 2.10.03 Iida Rosling
24 2.10,76 Eveliina Junnila
25 2.25,92 Linda Kärkkänen
26 2.55,69 Katariina Järvinen
273.02,02 Alexandra Kunnas
283.04,67 Emma Massei
29 3.13,65 Annika Öhman
304.05,19 Nea Hakamäki
   
Top 1500 m Naiset
SijaAikaNimi
1 2.06,41 Pia Humisto
22.06,80 Laura Kivioja
32.14,476 Tilda-Sofiia Oras
4 2.15,68 Anu Humisto
5 2.18,51 Anni Mattila
6 2.25,02 Annakaisa Kivioja
72.28,35 Elma Setälä
82.40,72 Iiris Vuorisalo
9 2.43,43 Henna Majuri
10 2.44,0 Karoliina Lepistö
11 2.49,27 Iiris Lepola
12 2.49,75 Johanna Myllyaho
13 2.51,6 Maarit Lepomäki
14 2.57,2 Katja Lammi
153.00,43 Milla Isokorpi
16 3.04,53 Johanna Kuuri-Riutta
17 3.06,32 Outi Mattila
183.07,93 Janette Ruotsalainen
19 3.13,78 Maria Tuominen
20 3.18,78 Laura Urpulahti
21 3.21,80 Eveliina Junnila
   
Top 3000 m Naise
SijaAikaNimi
1 4.29,41 Pia Humisto
2 4.44,11 Anu Humisto
34.44,82 Laura Kivioja
45.00,14 Tilda-Sofiia Oras
5 5.05,71 Anni Mattila
6 5.19,38 Annakaisa Kivioja
75.40,46 Elma Setälä
85.41,24 Iiris Vuorisalo
9 5.58,8 Karoliina Lepistö
10 6.25,0 Katja Lammi
   
Top 5000 m Naiset
SijaAikaNimi
1 7.38,77 Pia Humisto
2 8.48,05 Anu Humisto
39.01,42 Laura Kivioja
49.29,49 Tilda-Sofiia Oras
5 9.29,97 Anni Mattila
69.50,21 Elma Setälä
7 10.21,98 Iiris Lepola
8 10.36,34 Annakaisa Kivioja