Porin Tennishalli myyntiin

21.2.2016

Porin tennishalli tulee myyntiin. Porin Tennishalliyhdistys ry on päättänyt ryhtyä markkinoimaan tennishallia siitä kiinnostuneille ostajille. Hallin toiminta jatkuu kuitenkin normaalisti.

 

Tennishallille etsitään ostajaa, joka on kiinnostunut hallitoiminnan jatkamisesta ja kehittämisestä.

 

– Lähtökohtana on löytää ostaja, joka huolehtii, että jatkossakin tennishallissa pelataan sulkapalloa ja tennistä ja että tennishallin olosuhteita parannetaan, Porin Tennishalliyhdistys ry:n puheenjohtaja Lauri Kilkku sanoo.

 

Myyntiprosessi on kaksivaiheinen. Ensimmäisessä vaiheessa tennishallin ostamisesta kiinnostuneita pyydetään ilmoittautumaan. Toisessa vaiheessa potentiaalisten ostajien kanssa käydään tarkentavat neuvottelut ennen lopullisia tarjouksia.

 

Aikataulu määritellään myöhemmin julkaistavassa lehti-ilmoituksessa.

 

– Tavoitteena on, että kaupasta päätetään touko–kesäkuun vaihteessa ja että omistusoikeus siirtyy 1. heinäkuuta 2016, Kilkku kertoo.

 

Porin Tennishalliyhdistys ry:ssä jäseninä ovat Porin kaupunki, Porin Verkkopalloseura ja Porin Pyrintö. Porin tennishalli tarjoa maksullisia sulkapallo- ja tennisvuoroja.

 

Tennishallia välittää Sakipa Oy Isännöinti.