Erityisuinti

Uintijaostossa on syksystä 2014 asti toiminut erityisryhmä kehitysvammaisille nuorille ja aikuisille. Ryhmän tarkoituksena on luoda mukava harrastusmahdollisuus, joka ei maksa liikaa ja luo uuden liikunnallisen rutiinin heidän arkeensa.

Ryhmässä on tarkoitus opetella aivan perinteistä uintitekniikkaa. Ryhmän sisällä myös harjoitteita sovelletaan yksilöllisesti jokaiselle uimarille sopivaksi.

Ryhmän vaatimuksena on, että osallistujalla on jonkinlainen uimataito omalla tyylillä. Ryhmään osallistuvien henkilöiden tulee olla sen tasoisia, että pystyvät opastuksen jälkeen itsenäisesti toimimaan puku- ja pesutiloissa ja saapumaan altaalle. Tai vaihtoehtoisesti heillä on oma avustaja mukanaan. Altaassa osallistujalla ei tarvitse olla avustajaa, ellei hän sellaista välttämättä tarvitse ja/tai niin erikseen sovita.

Osallistuvan henkilön tulee ymmärtää sanallista ohjausta melko hyvin. Olemme kuitenkin käyttäneet ja tulemme jatkossakin käyttämään tarvittaessa tukena kuvakommunikaatiota, tukiviittomia, sekä tietysti näytämme myös mallia.

Ryhmä on matalankynnyksen ryhmä, ja tämä meidän kohdalla tarkoittaa sitä, että jos uimari juuri tänään pystyy vain pomppimaan rataa edestakaisin, se on OK! Kunhan pysyy liikkeessä. Tärkeintä on liikkuminen vedessä oman kyvyn mukaan ja mukava terveyttä edistävä hetki arjen keskellä! Ryhmän uimareilla on myös mahdollisuus osallistua 1-2 kertaa vuodessa pieniin kilpailuihin halutessaan. Näihin kilpailuihin ei tarvita kilpailulisenssiä.

Valmentajana toimii kehitysvammaisten parissa työskentelevä sairaanhoitaja, uintivalmentaja Pauliina Hurme.

Ryhmässä on tilaa neljälle! 

Mikäli olet kiinnostunut erityisryhmien ohjaamisesta, otathan yhtetyttä!! Perustaisimme mielellämme lisää erityisryhmiä, mikäli saamme joukkoomme lisää motivoituneita ohjaajia!





Ryhmäläiset kevät 2018 :)