Snellström Aarre

Mestarien mestarilla oli oma alkunsa kilparadoille. Keskustelin Aarren kanssa nuorena poikana 1950-luvulla miten hän tuli Porin Pyrinnön toimintaan mukaan. Aarre sanoi, että isä vei hänet seuran poikien voimisteluharjoituksiin Linnankadun koululle, jossa niitä jatkettiin 1940-luvun puoliväliin saakka. Sen jälkeen harjoitukset siirtyivät muille kouluille.


Hiihto

Helmikuun 5.päivänä 1908 järjestettiin seuran ensimmäiset jäsenten väliset hiihdot. Aarre Snellström voitti ensimmäisen kerran seuran hiihtomestaruuden vuonna 1948 ja niitä jatkui aina vuoteen 1952 asti.

Seuran hiihtojaoston johtokuntaan Aarre valittiin ensimmäisen kerran 1949 ja ensimmäisen kerran hänestä tuli jaoston puheenjohtaja 1953. Seuran hiihtojaoston johtokunnan jäsenyys säilyi hänellä loppuun saakka.

Vuonna 1960 kilpailtiin Uuden Ajan hiihtojen kiertopalkinnosta, jonka voitti Porin Pyrintö joukkueella Erkki Rantala, Kauko Kaipio ja Aarre Snellström.

Kansanhiihtojen järjestämisessä olimme ensi kertaa mukana 1954 ja vastuuhenkilönä toimi Aarre Snellström. Tämä työ jatkui vuosikausia ja vuonna 1968 saavutettiin suorituksissa uusi ennätys, joka oli 12000 suorituskertaa. Aarre ehdotti eräässä kokouksessa ”hiihtoa kansalaistavaksi”.

Aarre oli myös pitkien hiihtojen mies, kuten Pirkan hiihto, Finlandia-hiihto, Vaasa-hiihto Ruotsissa 1970 ja Marcialongan 70 km hiihto Italiassa 1973 Matti Tuhkasen kanssa, muutamia mainitakseni.


Yleisurheilu

Aarre Snellströmin rinnakkaislajina oli yleisurheilun keskimatkat.

Piirin Maastojuoksu-mestaruuskilpailut järjestettiin Kauttualla 1947 ja näissä kilpailuissa Aarre osallistui alokkaiden 4 km juoksuun, jonka hän voitti. Se oli hänen ensimmäinen piirin mestaruutensa yleisurheilulajeissa.

Piirin TUL:n Viestimestaruuskilpailut järjestettiin Porissa 1948 ja Aarre Snellström juoksi 4x1500m joukkueessa, joka voitti mestaruuden Pyrinnölle. Seuraavana vuonna Aarre juoksi 4x800m viestijoukkueessa ja piirin mestaruus tuli silläkin kertaa. Viestinjuoksun mestaruus tuli myös v. 1950 ja matkana oli 4x1500 m. Joukkueen muodostivat P. Niinisalo, U. Raitanen, A. Snellström ja J. Kivi. Sama toistui v. 1951 samalla joukkueella, mutta aika oli minuutin heikompi. Vuosi 1952 toi uusia nimiä matkalle 4x1500m. Viesti juostiin joukkueella H. Vuori, V. Ceder, O. Valkama ja A. Snellström. Aikakin parani yli minuutin.

Aarre Snellström juoksi Eurassa v. 1950 2000 m aikaan 5,48.2, joka oli uusi piiriennätys. Samana päivänä hän kiiruhti Poriin, koska Pyrintö järjesti uintikilpailut Kirjurinluodon uimalassa illalla.

Pyrintö selviytyi Olympiavuoden parhaaksi yleisurheiluseuraksi, sillä sen yleisurheilijat voittivat ylivoimaisesti TUL:n seurojen pistekilpailun 126 pisteellä ja seuran nimi kaiverrettiin kilpailtavan komean ”Auran Maljan” kylkeen. Aarre Snellström oli yksi niistä urheilijoista, joka oli keräämässä tarvittavia pisteitä, että ”Auran Malja” saataisiin Pyrinnön palkintokaappiin.


Kunto- ja Veteraanitoiminta

Seuran Kunto/Veteraanijaoston johtokuntaan Aarre Snellström kuului 1990-luvulla useita vuosia. Pyrinnön johtokuntaan Aarre kuului vuosina 1962-1964. Porin Pyrinnön kunniajäseneksi hänet kutsuttiin v. 1982.

Aarre oli metsien mies, joka tunsi kuusen hajun ja pihkan tuoksun. Oli kesä tai talvi hänellä oli aina tehtäviä metsässä. Kaikki Porin Metsässä olevat merkit ja ladut ovat alun perin Porin Pyrinnön raivaamia ja viitoittamia. Aarre oli myös talkoissa, kun Isomäkeen tehtiin ensimmäinen pururata. Seikun Sahan lahjoittamat purut kannettiin säkeissä pitkin polkuja. Talkoissa oli myös muiden seurojen ”mailereita”, kun kantomatka piteni, niin väki väheni, mutta pyrintöläiset tekivät työnsä loppuun asti. Aarre oli myös mukana haastateltavana, kun Porin kaupunkisuunnittelu teki selvitystä v. 2006 Porin Metsän käyttötavoista, maiseman tilasta, arvoista ja historiasta.

Aarre Snellström oli mukana Porin Puulaakiurheilussa ja toimi pitkään sen puheenjohtajana. Puulaakiurheilussa järjestettiin monia erilaisia kilpailuja kesät talvet.

Tuli veteraaniurheilun aika ja siihen Aarrekin lähti mukaan. Hänellä oli hyvä kuntopohja ja siitä oli hyvä aloittaa. Hän oli monipuolinen urheilija, joka valitsi vielä uuden lajin eli suunnistus oli uusi tuttavuus. Veteraaniurheiluaikanaan hän ehti voittamaan 50 Suomen mestaruutta.


Koonnut Eero Ala-Sipilä maaliskuussa 2016