Uutiset

Sulkapallokoulun kevään päätöskilpailut 28.5 klo 18-21

Kilpailut on tarkoitettu kaikille sulkapallokoulumme tiistai- keskiviikko ryhmäläisille. Ilmottaudu harjoituksissa tai laita nimesi hallin ilmoitustaululla olevaan listaan. Jos jostain syystä et ole…

Kahvitus ja yhteiskuva 6.5

Kiitos kaikille osallistuneille sekä hengessä mukana olleille jotka eivät ehtineet syystä tai toisesta mukaan. Mukana oli 82 pelaajaa n 120.stä aktiivi- jäsenestämme, mikä oli mielestäni hyvä…

Sulkapallokaupan Eliittikisoista mukavaa menestystä

Euroopan mestaruuskilpailut 2014, 23.-27.4.

YouTube-kanavalta sekä BE.TV-sivulla. Euroopan mestaruuskilpailut 2014, 23.-27.4. Kazan, Venäjä EM-kisat lähestyvät ja huomenna Kazanissa pyörähtää käyntiin kisojen ensimmäiset kierrokset. Ottelut,…

PoPy;n pelaajia Liittoryhmään kaudelle 2014-2015!

Aapo Räikkönen on valittu liittoryhmän P-13 luokkaan sekä Juulia Holma N-19 Ryhmän katsastusleirille. Liittoryhmien valintakriteerit kaikille ikäryhmille ovat seuraavat: • Kilpailuaktiivisuus ja…

Menestystä Euran kisoissa

Porilaisille luokista kaksi Kultaa ja kolme Hopeaa! Mukana oli mukava määrä pelaajiamme joten voimme olla tyytyväisiä osallistujiemme määrään sekä menestykseen, Hienoa! Pelaajiemme tulokset (1-3/4)…

Hopeaa Seniorien SM 2014 kilpailuista

MN-35 Hopeaa Holm Kristian/Viitanen Timo MN-55 Hopeaa Kossila Jari/Kujala Ari (MaSu) SN-55 Hopeaa Kossila Jari / Kavander Elisa (LOTE) ONNITTELUT MITALISTEILLE!

Juulialle voitto Paraisilta NK-A luokassa

ParBa Kevätkarkelot 2014 22.3 Parainen Semeissä Juulia rökitti Clearin Camilla Rantasen pistein 21-16, 21-18. Finaalissa vastaa tuli Parban Emilia Bröckl jonka pelivire oli heikohko useiden otteluiden…

PoPyn juniorit vahvoja kotikisoissa 15.3 2014

SULKAPALLO PoPyn järjestämissä LounaSulan juniorikilpailuissa pelasi yli neljäkymmentä pelaajaa ja otteluita oli yli sata. Porilaisia menestyi useimmissa luokissa hyvin. A -luokan kaksinpelissä Taneli…

ESB Yonex Elite Tournament 2014

Juulia Holma luokissa NK-A sekä NN-A Juulian pelit päättyivät lauantain otteluihin NK-A luokassa kolmannelle kierrokselle, jossa vastaan tuli Venäjän Porila Rymar ottaen voiton pistein 21-12, 21-15 ja…

Junioreilla hieno menestys Nunnavuorella!

Lounasulan Juniorikilpailuissa 22.2 Mukana 5 pelaajaamme jotka nappasivat mukaansa 4 Kultaa ja yhden Hopean! Hienoa ja onnittelut seuran puolesta! Oman kaksinpeli Poolinsa D-luokassa voittivat:…

Seniori Eliitti Ylöjärvi 15-16.2

MK-B 2 Holm Miikka-Matias 3/4 Holm Kristian MK-35 3 Holm Kristian NK-A 3 Holma Juulia MN-55 1 Kossila Jari/- MN-35 2 Länsiharju Jouni /Miikkulainen Ilpo SN-A 3 Holm Miikka-M/Holma Juulia SN-B 2…

Juniori SM sekä Juniori Ikäluokkamestaruus

Juniori SM-2014 pelattu 8-9.2. Helsingissä. NK-17 sarjassa 32.n pelaajan kaaviosta Juulia Holma sijoittui sijalle 3/4 kuten myös NN-17 sama sijoitus 3/4. Samalla pelattiin Ikäluokkamestaruus 2014…

Juulia ja Miikka-m. Porilaine lehdessä

31.1.2014 Holm ja Holma Porin Pyrinnön helmet 31.01.2014 - 06:00 - 0 Kahdeksalta aamulla Porin tennishallilla kaksi nuorta sulkapalloilijaa valmistautuu harjoitusvuoroonsa. Aamutreenit kuuluvat osaksi…

Mansen Sulan kansalliset 2014 18.1

Mitalliton kierros Seurastamme 9 osallistujaa (-1) , hyvistä peleistä huolimatta parhaat sijoitukset 3/4 5 kpl

Loistava viikonloppu 14-15.12

Aapo Räikkönen ja Roope Ollikainen testailivat pelikuntoaan HBC Junior Tournament 2013 Helsingissä 14.12. Molempien loistavien pelisuoritusten tuloksena Aapolle Hopeaa MN-11 luokassa sekä 3/4 sijoitus…

Kultaa Jyväskylästä kuten myös Lounasulan kilpailuista Paraisilta.

Lounasulan kilpailuissa Aapolle ja Samelille Kultaa, Iitalle Hopeaa. Jyväskylästä MS-A luokassa Kultaa parille Holm Kristian/Holm Miikka-M. Jari Kossilalle Kultaa MD-55 luokassa, ja Juulialle Hopeaa…

5 Kultamitalia Euran kilpailuista

Euran Veivin Kansalliset Syyskisat 2013 16.11 Seuraamme peräti 5 kultamitalistia! MN-V sarjassa Miikka/Kristian Kultaa MN-A sarjassa Viitanen Timo Kultaa NK-A sarjassa Holma Juuli aKultaa MN-B…

Aapolle kultaa 11-v sarjassa Tapion Sulan Tähtikilpailuissa!

Tapion Sulan Tähtikisa Marraskuu 16.11.2013 Nuori pelaajamme Aapo Räikkönen PN-11 Kultaa Tapion Sulan Marraskuun Tähtikilpailuissa parinaan Erik Li (TS) Lisäksi Aapo hienosti Hopeaa PK-11. Luokassa…

ParkS kansalliset 2013 3.11

Pyrintöläisille hyvä menestys pitkään jatkuneessa kilpailussa Aina lähes keskiyöhön saakka jatkuneissa kilpailuissa jaostomme pelaajat menestyivät hienosti. Kaksinpeleissä Kultaa saivat: NK-C Lammi…