Tommille tuplakultaa Mansen Sulan APACS-Tähtikisoissa 7-8.1
8.1.2017
Hieno kauden avaus 2017
Mansen Sulka järjesti viikonloppuna Tähtikilpailun, jossa pelattiin myös junioriluokkia. PoPyn Tommi Ruoho ja Aapo Räikkönen osallistuivat alle 17 –vuotiaiden luokkaan. Ruoho oli kilpailussa toiseksi sijoitettuna, Räikkösen sijoitus kaaviossa oli ¾. Ensimmäisellä kierroksella Räikkönen voitti alkuvaikeuksien jälkeen MaSun Antton Hoiskon lopulta selvästi 15-21, 21-12, 21-9. Toisella kierroksella MaSun Jaakko Arvola kaatui kahdessa erässä 21-15, 21-9. Välierässä Sulkasetin Tuomas Nevanranta oli kuitenkin niukasti etevämpi pistein 21-16, 19-21, 23-21.
Ruoho puolestaan aloitti suoraan toiselta kierrokselta, jossa Sulkasetin Roope Mansnerus joutui taipumaan 21-15, 21-14. Välierässä SC Kokkolan Atte Juuri-Oja hävisi vielä selvemmin 21-14, 21-7. Myös loppuottelu ratkesi Ruoholle suoraan kahdessa erässä ja Räikkösen pudottanut Nevanranta joutui tyytymään hopeaan pistein 21-17, 21-18.
Nelinpelissä Räikkönen / Ruoho saavutti kultaa voittamalla loppuottelussa parin Mansnerus / Nevanranta pistein 21-17, 21-6.
Yleisissä luokissa miesten nelinpeli A:n hopeaa parille Kristian ja Miikka-Matias Holm ja naisten kaksinpeli C:n hopeaa Anni Räikköselle.